Perintö (albumi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Perintö
Jukka Kuoppamäki
Studioalbumin Perintö kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  joulukuu 2013 –
tammikuu 2014[1]
 Studio  E-studio
 Julkaistu 7. helmikuuta 2014
 Formaatti CD, digitaalinen
 Tyylilaji folk, rock
 Levy-yhtiö Unja Records
Jukka Kuoppamäen muut julkaisut
Joutukaa sielut
2013
Perintö
2014
Kiskot vievät etelään – levytyksiä vuosilta 1966–1970
2014
Singlet albumilta Perintö
  1. ”Hiroshima Baby”
    Julkaistu: 2013[2]

Perintö on Jukka Kuoppamäen 7. helmikuuta 2014 julkaistu studioalbumi. Levyn teemana on Helsinki, ja sen kappaleet kertovat kotiseudusta, kotoa lähdöstä sekä kotiinpaluusta. Albumi on levytetty Pieni joukko -yhtyeen kanssa, johon kuuluvat pianisti Jussi Liski, basisti Heikki ”Häkä” Virtanen, rumpali Markus Raivio ja kitaristi Miika Kurtakko.[3]

Albumi toteutettiin samalla kaavalla kuin edellislevy Joutukaa sielut. Ensin harjoiteltiin materiaali yhtyeen kanssa, ja pari päivää myöhemmin mentiin studioon, missä kappaleet soitettiin samanaikaisesti yhtyeen kanssa nauhalle.[4] Singlenä julkaistiin kappale ”Hiroshima Baby”.[2]

Tammikuun lopulla 2014 Kuoppamäki aloitti yhtyeensä kanssa konserttikiertueen, jolla hän esitti uuden levynsä kappaleita sekä vanhoja hittejään.[3]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki kappaleet säveltänyt ja sanoittanut Jukka Kuoppamäki sekä sovittaneet Miika Kurtakko, Jussi Liski, Markus Raivio ja Heikki Virtanen.

  1. Stadi – 3.18
  2. Suomenlinnan balladi – 3.31
  3. Ruusuja poimi – 2.17
  4. Hiroshima Baby – 3.45
  5. Mä toivon – 2.43
  6. Itämeren tytär – 3.15
  7. Perintö – 3.07
  8. Laulujoutsen – 3.37
  9. Vapauden tuoksu – 3.00
  10. Kaikkien kaveri – 2.49
  11. Mä palaan Stadiin – 2.55
  12. Elämä – 3.39

[1]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye

Tuotanto
  • Jyri Riikonen – äänittäjä
  • Markus Raivio – äänittäjä
  • Miika Kurtakko – äänittäjä
  • Dan Tigerstedt – miksaaja (E-studio)
  • Mika Jussila – masteroija Finnvox
  • LemonWorks – kannen suunnittelu ja toteutus

[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuoppamäki, Jukka (toim. Juha Rantala): Sinne ja takaisin – matka Euroopan sydämeen. Basam Books, 2014. ISBN 978-952-260-296-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Jukka Kuoppamäki: Perintö-albumin kansilehden tiedot
  2. a b Kuoppamäki: s. 256.
  3. a b Jukka Kuoppamäki Jukkakuoppamaki.net. Arkistoitu 28.10.2014. Viitattu 28.10.2014.
  4. Kuoppamäki: s. 195.