Peelo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Peelo on slangisana, jolla tarkoitetaan irkissä, internetin keskustelupalstoilla, uutisryhmissä tai verkkopeleissä tahallisesti tai tahattomasti muita käyttäytymisellään ärsyttävää ihmistä.

Aloittelevia internetin käyttäjiä saatetaan leimata peeloiksi, sillä he eivät aina osaa noudattaa netikettiä vaan muun muassa käyttävät tekstissään värejä, kirjoittavat kaiken isoilla kirjaimilla, lisäävät vahingossa ykkösiä huutomerkkien perään tai viljelevät liikaa pisteitä, huutomerkkejä, kysymysmerkkejä tai hymiöitä. Tällaisille peeloille on myös oma slangisanansa, noob tai noobi, joka juontuu englannin sanasta newbie, aloittelija. Suomalaistettu versio termistä on nyyppä.

Sanan alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanaa peelo ei ole lainattu englannin kielestä kuten monet muut nettislangin sanat. Sanan peelo on esitetty olevan peräisin ylioppilastutkintolautakunnan jäsenen, ylitarkastaja Pekka Elon esiintymisestä IRC:ssä ja uutisryhmissä vuoden 1995 tienoilla. Hänen Freenet-käyttäjätunnuksensa ja siten myös oletusarvoinen IRC-nimimerkkinsä oli "peelo" (etunimien alkukirjaimet ja sukunimen alku), ja sanaa olisi sen myötä alettu käyttää myös yleisenä haukkumasanana.[1][2] Toisen väittämän mukaan peelo tulee vanhemmasta, tyhmää tarkoittavasta slangisanasta, joka pohjautuu romanikielen siitintä tarkoittavaan sanaan.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Petteri Järvinen: Nörttisanakirja, s. 165. WSOY, 2004.
  2. http://www.pelulamu.net/peelo/
  3. http://koti.mbnet.fi/joyhan/B5.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]