Passio (filosofia)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Passio (< lat. patior, ”kärsiä”, ”sallia”) on filosofian käsite, joka tarkoittaa subjektin voimakasta tunnetilaa, johon voi sisältyä esimerkiksi innostusta ja intohimoa, ja joka vaatii usein toimintaa.

Stoalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Passiot stoalaisuudessa

Stoalaisuudessa passioilla (m. kreik. pathos, mon. pathē) tarkoitettiin tunneperäisen kärsimyksen eri muotoja. Passioita katsottiin olevan päätasolla neljä: halu, nautinto, pelko ja kärsimys.[1]

Passiot voidaan jakaa nelikenttään, jossa kaksi passioista liittyy johonkin, jonka ihminen arvostelee hyväksi (nautinto, halu), ja kaksi johonkin, jonka ihminen arvostelee pahaksi (kärsimys, pelko); ja toisaalta kaksi liittyy nykyhetkeen (nautinto, kärsimys) ja toisaalta kaksi tulevaisuuteen kohdistuvaan odotukseen (halu, pelko).[1]

Aristotelismi ja skolastiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Latinankielisessä filosofiassa 1600-luvulle asti latinan sana passio tarkoitti vaikutuksen kohdetta tai tulosta. Aristoteleen kategorioihin kuului kahdenlaisia toimintaan liittyviä ominaisuuksia, joita olivat aktit ja passiot. Tällöin akti liittyi toimiluvan subjektiin ja passio sen kohteeseen (objektiin). Myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa sanalle kehittyi erityismerkitys, jossa passioksi kutsuttiin erityisesti mielen tapahtumaa, joka oli jonkin ulkoisen aiheuttama (esimerkiksi havainto). Yhtenä tällaisten ulkoisten vaikutusten tuloksena syntyneiden mielen tapahtumien ryhmänä tunteet eli emootiot saivat erityisen merkityksen. Niinpä sanaa passio käytetään toisinaan yksinomaan tunteista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Knuuttila, Simo: Emotions in Ancient and Medieval Philosophy, s. 51-52. Oxford University Press, 2006. ISBN 019920411X. Teoksen verkkoversio.
Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.