Parittaja (kirja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Parittaja (engl. Pimp) on chicagolaisparittaja Iceberg Slimin vuonna 1967 julkaistu omaelämäkerta. Teosta pidetään yhtenä afroamerikkalaisen varhaiskirjallisuuden kulmakivistä, ja se nauttii suurta suosiota mustan katukulttuurin ja useiden tunnettujen rapartistien keskuudessa.

Parittaja alkaa vuodesta 1921, Iceberg Slimin hajanaisesta lapsuudesta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vaihtelevista isäpuolista ja pienistä onnenhetkistä. Pikkuhiljaa lupaava ja älykäs poika ajautuu katurikollisuuden pariin, ja päättää 18-vuotiaana aloittaa uran Chicagon parhaana parittajana. 25 vuoden ajan vaihteleva mutta parhaimmillaan hyvin menestyksekäs ura tekee Icebergistä paitsi ihaillun katujen legendan myös etsintäkuulutetun huumeaddiktin, ja kolmannen vankilatuomionsa jälkeen 47-vuotias huippuparittaja päättää lopulta jättää riskialttiin ammattinsa.

Parittajaa on kiitelty erityisesti rehellisyydestä ja tylystä realismista. Iceberg ei ole itsestään ylpeä eikä mielestään hyvä ihminen, mutta hän on loistava parittaja ja omistaa parhaimmillaan kaksi bordellia. Jäävuorimaisen parittajan karkeus, väkivaltaisuus ja lapsuudesta juontava naisviha kulkevat rinta rinnan älykkään ja äitiään syvästi rakastavan miehen mielen kanssa.

Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.