Iceberg Slim

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Iceberg Slim, oikealta nimeltään Robert Beck (4. elokuuta 191828. huhtikuuta 1992) oli yhdysvaltalainen rikollinen ja kirjailija. 1940- ja 1950-luvuilla hän oli menestyksekäs chicagolainen parittaja. Nimen ”Iceberg” (engl. Jäävuori) hän sai kylmän päänsä ja näennäisenselvennä tunteettomuutensa ansiosta. Ennen parittajanuraansa hänet tunnettiin nimellä ”Young Blood”.

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beckin lapsuus oli rikkinäinen. Hänen ollessaan vauva hänen biologinen isänsä lähti ilmoitettuaan haluttomuutensa lapsen kasvatukseen, ja kolmevuotiaana hän kärsi seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Äiti, jonka kanssa Beckillä oli läpi elämänsä hyvin rakastavat välit, solmi avioliiton isällisen pesulanpitäjän kanssa ja näitä vuosia Beck muisteli myöhemmin elämänsä onnellisimpina vuosina. Äiti löysi kuitenkin uuden miehen, ja haluton Beck muutti pariskunnan mukana Chicagoon. Uusi avioliitto paljastui pian paitsi onnettomaksi myös väkivaltaiseksi, ja Beck alkoi lyhyiden opiskeluyritystensä aikana ajautua katurikollisuuden pariin.

Parittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

18-vuotiaana Beck päätti ryhtyä parittajaksi. Vaihtelevaa mutta parhaimmillaan hyvin menestyksekästä parittajan uraa hän jatkoi 42-vuotiaaksi, jolloin hän joutui kolmatta kertaa vankilaan. Uransa aikana hän käytti runsaasti huumeita, ja erityisesti kokaiinilla oli häneen hyvin rauhoittava vaikutus. Hän kärsi myös runsaasti julmista painajaisista. Vietettyään koko kymmenen kuukautisen ja viimeisen vankeustuomionsa teräksisessä eristyssellissä, hän teki parannuksen ja muutti Chicagosta Kaliforniaan tapaamaan sairasta äitiään. Äidin kuoleman jälkeen hän päätti ryhtyä kirjailijaksi. Esikoisteos Parittaja ilmestyi vuonna 1969[1].

Kirjailijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parittajasta tuli nopeasti myyntimenestys. Se kuvaa rehellisesti Beckin elämää parittajana, eikä ihaile tai romantisoi chicagolaisen alamaailman kuvioita. Beck muun muassa pohtii, miksi hän päätyi kaduille, vaikka hänen älykkyysosamääräkseen oli testattu 170. Kirja kuvaa varakkuuden, tyylikkyyden ja juhlimisen rinnalla jatkuvaa kiinnijoutumisen pelkoa, huumeriippuvuutta ja väkivallan uhkaa. Parittajan kultaista ohjenuoraa ”parittaja on itse itselleen parasta seuraa” noudattava Iceberg Slim sivuuttaa traumatisoivan lapsuutensa ja kylmän yksinäisyytensä juonittelemalla jatkuvasti työntekijöidensä päiden menoksi ja oman asemansa eduksi. Kirja on käännetty muun muassa saksaksi, ranskaksi, italiaksi, hollanniksi, ruotsiksi, suomeksi ja kreikaksi.

Iceberg Slim on saavuttanut kulttisuosion rap- ja hip hop- artistien keskuudessa. Muun muassa Jay-Z, Snoop Dogg ja Icebergilta nimensä lainannut Ice-T pitävät ”Parittajaa” afroamerikkalaisen katukirjallisuuden kulmakivenä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peter Mucley: Iceberg Slim: The Life as Art Pittsburgh, Dorrance 2005