Pankakosken–Sokojoen rautatie
Pankakosken–Sokojoen rautatie oli Enso-Gutzeit Oy:n (nyk. Stora-Enso) Pankakosken tehtaiden yhteydessä Lieksassa vuosina 1897–1952 toiminut raideleveydeltään 600 mm:n kapearaiteinen rautatie.
Kalusto ja liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rautateillä oli yhteensä kahdeksan höyryveturia ja kaksi moottoriveturia. Yksi niistä oli nykyinen Uudenkaarlepyyn rautatien kakkosveturi, Baldwin 17345/1900, 0-4-2ST, (1930-luvulla tehdyn kattilanvaihdon jälkeen 0-4-2T) numerolla 5, joka palveli loppuun eli vuoteen 1952.
Radalla oli kolme henkilövaunua ja yhtiön sisäistä matkustajaliikennettä, muun muassa koululaiskuljetuksia.
Kapearaiteisen radan loppuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalusto tarkastettiin sotakorvauksia varten vuonna 1945, mutta ikänsä tähden se ei kelvannut ja muutamia vuosia sodan jälkeen alkoikin näiden kapearaiteiden alasajo.
Viimeinen kapearaidejuna kulki veturien kokoamiskuljetuksena 13. toukokuuta 1952.
Koko kapearaidekalusto romutettiin, viitosveturista yritettiin muistomerkkiä, mutta kun sitä pahoinpideltiin heti alkuunsa, se päätettiinkin romuttaa. Sen kattila kierteli yhtiön työmailla höyrynantajana vielä muutamien vuosien ajan.
Uusi aika leveäraiteisena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kapearaiteisen kaluston romuttamisen jälkeen rata levennettiin ja 1952 sille hankittiin Suomen uusin höyrysäiliöveturi, alun perin yhtiön Kotkan tehtaille hankittu amerikkalainen H K Porter 8180/1948, 0-4-0F. Se oli liikenteessä vuoteen 1972 asti, ja nykyisin sitä säilytetään Pielisen museossa Lieksassa.
Yhtiön muita ratoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhtiöllä oli myös lukuisia muita kapearaiteisia ratoja, joista merkittävimpiä Kotkan tehtailla olleet Suomessa harvinaiselle 1067 mm:n raideleveydelle rakennetut radat. Sen radan vetureista on tehtaan omassa museossa Haapamäen Museoveturiyhdistyksen kunnostama Hohenzollern 4552/1929, 0-4-0F –höyrysäiliöveturi. Veturi oli toinen kahdesta säilyneestä kapearaiteisesta höyrysäiliöveturista, joita oli ollut Suomessa kaikkiaan käytössä yhdeksän.
Myös kaikki nämä radat levennettiin pääosin 1950-luvulla.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Antero Kalliomäki, Pankakoski-Sokojoki, Resiina 29 / 1974