Otto Klemperer

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Otto Klemperer

Otto Klemperer (14. toukokuuta, 18856. heinäkuuta, 1973) oli saksalaissyntyinen säveltäjä ja kapellimestari. Hän otti Yhdysvaltain kansalaisuuden 1937 ja Israelin kansalaisuuden 1970. Klempereriä pidetään laajalti yhtenä 1900-luvun suurimmista kapellimestareista.

Klempererin maine perustuu enimmäkseen hänen tulkintoihinsa saksalaisesta musiikista. Hän suosi teoksien esittämisessä yleensä hitaita tempoja (usein mainittu esimerkki on Beethovenin pastoraalisinfonian erittäin hitaasti esitetty tanssiosuus). Toisaalta hänen kuuluisa Mahlerin toisen sinfonian levytyksensä mahtuu teoksen muista tunnetuista levytyksistä poiketen yhdelle CD-levylle. (Klemperer oli apulaisena johtamassa torvisektiota, kun teosta esitettiin Mahlerin itsensä ollessa paikalla.) Muita tunnettuja levytyksiä ovat esimerkiksi Bachin H-mollimessu, Beethovenin sinfoniat, Brahmsin sielunmessu sekä Mahlerin Das Lied von der Erde. Säveltäjänä Klemperer ei saavuttanut erityisen suurta arvostusta. Otto Klempererin serkku oli kirjallisuudentutkija ja professori Victor Klemperer.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]