Ottavio Dantone

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ottavio Dantone

Ottavio Dantone (s. 1960 Cerignola, Italia)[1] on italialainen diplomicembalisti, urkuri, fortepianisti ja kapellimestari. Dantone on toiminut vuodesta 1996 ravennalaisen Accademia Bizantina -orkesterin johtajana.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dantone aloitti opintonsa nuorena Giuseppe Verdin konservatoriossa Milanossa. Alusta lähtien häntä pidettiin erittäin omistautuneena musiikille. Vuonna 1985 Dantone sai Basso Continuo -palkinnon Pariisin kansainvälisessä musiikkikilpailussa ja seuraavana vuonna 1986 kansainvälisessä musiikkikilpailussa Bruggessä; Dantone on ensimmäinen kansainvälisen tunnustuksen saanut italialainen cembalisti.

Dantone debytoi kapellimestarina vuonna 1999, kun hän johti italialaisen oopperasäveltäjä Giuseppe Sartin Giulio Sabino -oopperan Teatro Comunale Alighieri -oopperatalossa Ravennassa. Ottavio Dantone on toiminut vuodesta 1996 Accademia Bizantina -orkesterin johtajana ja tehnyt yhteistyötä muun muassa viuluvirtuoosi Stefano Montanarin kanssa. Dantone on keskittynyt Accademia Bizantinan kanssa eritysesti barokkimusiikkiin tehden lukuisia levytyksiä ja sovituksia esimerkiksi Vivaldin, Bachin, Hädelin ja Corellin musiikista. Dantone on konsertoinut paitsi Euroopassa, myös muun muassa Yhdysvalloissa, Israelissa ja Meksikossa. Dantone on pitänyt lukuisia mestarikursseja cembalosta, kamarimusiikista, basso continuosta ja improvisaatiosta. Useat barokkimusiikkiin erikoistuneet taiteilijat kuten saksalainen kontratenori Andreas Scholl ja italialainen altto Sonia Prina, ovat tehneet yhteistyötä Dantonen kanssa. Vuonna 2012 Dantone konsertoi muun muassa viulutaiteilija Viktoria Mullovan kanssa.

Levytyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bach: Das Wohltemperierte Clavier, Teil I, BWV 846-869 (The Well Tempered Clavier - Book 1) Arts Music. 2000.
  • Bach: Das Wohltemperierte Clavier, Teil II, BWV 870-893 (The Well Tempered Clavier - Book 2). Arts Music. 2000.
  • J. S. Bach: Variazioni Goldberg BWV 988. Goldberg-muunnelmat. Decca. 2003.
  • J. S. Bach: Sonatas for Recorder and Obbligato Harpsichord BWV 527-529, 1030-1032. Dynamic CDS-77. 1993.
  • J. S. Bach: Violin Sonatas [H-2]. Yhdessä Viktoria Mullovan, Vittorio Ghielmin ja Luca Piancan kanssa. Onyx Classics 4020. 2007.
  • Bach: Musikalisches Opfer. Accademia Bizantina. WEA / Denon. 1991.
  • Italian Bach In Vienna Il Giardino Armonico plays Bach in Vienna. Katia & Marielle Labèque ja Ottavio Dantone. TDK DV-BACON / EoroArts. 2000.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Treccani. [1]