Osittainen muodonvaihdos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lygaeus-suvun ludelajin toukkia (vasemmalla) ja aikuisia yksilöitä (oikealla)

Osittainen muodonvaihdos eli vaillinainen muodonvaihdos on tapahtumasarja, jossa hyönteisen elämä jakautuu kolmeen kehitysvaiheeseen: munaan, toukkavaiheeseen ja aikuiseen yksilöön. Muodonvaihdoksesta puuttuu kotelovaihe, mutta puuttuva voi vaihe voi olla jokin muukin.[1]

Hyönteisen kehitys alkaa naaraan munimasta munasta (ovo). Munan sisällä hedelmöitynyt munasolu kehittyy toukaksi, josta käytetään nimitystä nymfi (nymph) tai vedessä elävän toukan tapauksessa naiadi (naiad). Nymfi alkaa syödä kerätäkseen energiaa kehitystä varten ja kasvaessaan se luo nahkansa useita kertoja. On tavallista, että toukan värityksessä ja kuvioinnissa tapahtuu huomattaviakin muutoksia nahanluontien välillä. Osittaisessa muodonvaihdoksessa nymfi muistuttaa yleensä ulkoisesti monin tavoin aikuista yksilöä mutta siivet ja toimivat sukuelimet puuttuvat kuitenkin aina. On tavallista, että toukkavaiheiden lähestyessä loppua nymfi alkaa muistuttaa yhä enemmän aikuista hyönteistä esimerkiksi siiventynkien kasvaessa suuremmiksi.

Viimeisen nahanluonnin aikana toukkanahan alta paljastuu aikuinen hyönteisyksilö (imago). Muista osittaisen muodonvaihdoksen läpikäyvistä hyönteisistä poiketen ripsiäisillä viimeiset kolme toukkavaihetta ovat liikkumattomia eivätkä ne hanki ravintoa. Tämä hieman täydellisen muodonvaihdoksen kotelovaihetta muistuttava piirre on esimerkki konvergentista evoluutiosta.

Lahkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyönteisillä osittaista muodonvaihdosta esiintyy lahkoissa

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä eläimiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  1. WSOY Iso tietosanakirja 10, s. 84, WSOY 1997 ISBN 951-0-20163-4