Norman Joseph Woodland

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Norman Joseph Woodland (6. syyskuuta 1921 Atlantic City9. joulukuuta 2012 Edgewater) oli yhdysvaltalainen insinööri. Hän tuli tunnetuksi viivakoodin ideoijana ja toisena sen kehittäjistä. [1]

Woodland valmistui konetekniikan insinööriksi Drexelin yliopistosta vuonna 1947. Toisen maailmansodan aikana hän oli mukana avustajana Manhattan-projektissa. [2]

Viivakoodia Woodland ryhtyi kehittämään vuonna 1948 kuultuaan opiskelutoveriltaan Bernard Silveriltä, että sen kaltaiselle järjestelmälle olisi tarvetta kaupan alalla. Hän jätti opettajan virkansa Drexelissä ja matkusti isoisänsä luokse Miamiin suunnittelemaan uutta kassajärjestelmää. [2]

Idean viivakoodista Woodland sai kertomansa mukaan ollessaan uimarannalla. Hän oli oppinut sähkötyksen ollessaan partiossa ja keksi siihen pohjautuvan järjestelmän piirtelemällä viivoja rantahiekalle. Woodland jatkoi ajatuksensa kehittelyä yhdessä Silverin kanssa. Lokakuussa 1949 he hakivat keksimälleen viivakoodijärjestelmälle patenttia, joka myönnettiin kolme vuotta myöhemmin. [2]

Vuonna 1951 Woodland siirtyi IBM:n palvelukseen, jossa viivakoodia kehitettiin edelleen. Siitä ei kuitenkaan saatu taloudellisesti kannattavaa ja niinpä Woodland ja Silver myivät patentin vuonna 1952 Philco-yhtiölle 15 000 dollarin hinnasta. Philco puolestaan kauppasi sen heti samana vuonna RCA:lle.

RCA kehitti järjestelmää koko 1960-luvun, kunnes sen patentti raukesi vuonna 1969. Kaksi vuotta myöhemmin IBM kiinnostui jälleen työntekijänsä vanhasta keksinnöstä ja Woodland siirrettiin yhtiön tutkimuskeskukseen Raleighin kaupunkiin Pohjois-Carolinaan työskentelemään viivakoodin parissa. Lopputuloksena syntyi 12-numeroinen UPC-koodi. Ensimmäistä kertaa sitä käytettiin 67 sentin hintaisessa purukumipaketissa Ohion Troyssa vuonna 1974. [2]

Woodland itse ei hyötynyt enää myöhemmin taloudellisesti keksinnöstään. Hänen ainoaksi palkkiokseen jäi 15 000 dollarin myyntihinta patentista vuonna 1952. [1] Alzheimerin tautia sairastanut Woodland kuoli 91-vuotiaana joulukuussa 2012 Edgewaterin kaupungissa New Jerseyssä. [2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Viivakoodin keksijä kuoli 14.12.2012. Kaleva. Viitattu 14.12.2012.
  2. a b c d e Barcode inventor Norman Joseph Woodland dies 14.12.2012. The Guardian. Viitattu 14.12.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]