Nicolas Edme Restif de La Bretonne

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Nicolas Edme Restif de La Bretonne (22. lokakuuta 1734 Sacy – 3. helmikuuta 1806 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, jonka useat teokset luokiteltaisiin nykyisin aikuisviihteeksi.

Vanhan hallinnon aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muotokuvassa Nicolas Edme Restif de La Bretonne vuonna 1785

La Bretonne syntyi kahdeksantena lapsena varakkaaseen talonpoikaisperheeseen Yonnen maakunnassa. Hän oli terveydeltään erityisen heikko ja siksi häntä ajateltiin kirkon palvelukseen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hän olisi ansioitunut enemmänkin hameenhelmojen perässä juoksijana ja siksi hän luopui kirkollisen uran haaveista. Vuonna 1751 vanhemmat lähettivät pojan Auxerreen kirjapainon oppipojaksi. Hän kuitenkin rakastui isäntänsä aviopuolisoon. Kun nuorimies oli saanut opin kirjanpainajaksi, niin hän lähti Pariisiin, jossa hän vietti erittäin epäsäännöllistä elämää. Vuonna 1767 hän julkaisi ensimmäisen merkittävän teoksensa La Famille vertueuse. Tätä seurasivat Le Paysan perverti (1776), La vie de mon père (1779), Les Contemporaines (1780), jonka ansiosta hänestä tuli kuuluisa, La Paysanne pervertie (1784), Les Parisiennes (1787) sekä Ingénue Saxancourt (1789).

Hän nautti suuresti Pariisin ja eritoten Île Saint-Louis’n saaren kaduilla vetelehtimisestä ja erittäinkin yöaikaan, jolloin hän kirjoitti tekstejä seinille ja silloille. La Bretonnella oli useita työpaikkoja eri yrityksissä, mutta hän muutti säännöllisesti, sillä näin hän pakeni velkojiaan. Ehkä hän toimi ilmiantajana kuninkaalliselle poliisille, ja toimi ehkä varjostustehtävissä, mutta tästä ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita. Itse hän nimitti itseään "pöllöksi" (ransk. le hibou).

Hänen kirjansa ilmestyivät usein kuvitettuina ja kuvien naisilla oli yleensä pienet jalat ja suuret ympyriäiset suut. Palais-Royalen naiset hän esitteli eräänlaisen oppaan tavoin, mutta kyseessä on enemmänkin eräänlainen sanomalehtimäinen sarjahaastattelu.

Vallankumouksen aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallankumouksen rahauudistus raunioitti lopullisesti La Bretonnen talouden ja hänet oltiin vähällä pidättää Terrorin aikana. Kirjoittamisella hän tuskin pystyi elämään. Hän oli eräs vallankumouksellisten tapahtumien silminnäkijä ja todistaja ja siksi hän julkaisikin teokset Le Palais-Royal (1790) ja Les Nuits de Paris (1793). Vuonna 1794, hän päätti kirjoittaa muistelmansa nimeltä Monsieur Nicolas, joka ilmestyi kahdeksana eri vihkona vuosina 1794 ja 1797. Vuonna 1795 vallankumouksellinen Konventti tuli hänen avukseen ja myönsi kirjailijalle tuhannen frangin avustuksen.

La Bretonnen julistukset suuntautuivat mahtailevina puolustamaan uusia vallanpitäjiä ja hänen aristokraattisia ystäviään, hän kuitenkin joutui epäsuosioon maineensa tähden. Lopulta hän meni poliisiministeriön palvelukseen, mutta heikko terveys pakotti hänet eläkkeelle. Hän kuoli jonkin ajan kuluttua kurjuudessa.

La Bretonnen tuotantoa on kritikoitu erittäin voimakkaasti kirjallisten puristien taholta. La Harpe kutsui häntä piikojen Voltaireksi ja katuojien Rousseauksi. Hänen tuotantoaan ovat ihailleen ja ylistäneen eritoten surrealistit, jotka "löysivät" hänen tuotantonsa 1900-luvulla. Tämä monitaitoinen romaanikirjailija, mutta myös näytelmäkirjailija ja merkittävä Jean-Jacques Rousseaun tyylisten ja muistelmiensa kirjoittaja, utopisti ja useiden uudistusten kehittelijän nykyisin kohteena melkoisen laajalle akateemiselle tutkimukselle, sillä hänessä nähdään erinomaisen tyypillinen toisen valistuskauden (1700-luvun lopun) edustaja.

Markiisi de Sade ja La Bretonne ovat näkemyksiltään hyvin vastakkaiset ja juuri sen tähden he ehkä inhosivat toisiaan. Kuitenkin päinvastaista ihailua ja arvostusta La Bretonne on saanut osakseen esimerkiksi Benjamin Constantin ja Friedrich von Schillerin taholta.

La Bretonnen tuotantoa ei ole saatavissa suomennoksina.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Le Pied de Fanchette ou le Soulier couleur de rose (Pariisi, 1768, 3 vol. in-12);
  • Le Pornographe ou Idées d'un honnête homme sur un projet de règlement pour les prostituées (Lontoo, 1769, in-8), Teos saavutti suuren menestyksen Euroopassa ja se inspiroi Itävallan keisari Joseph II antamaan prostituutiota koskevan lainsäädännön valtioissaan.
  • Lettres d'une fille à son père (1772, 5 vol. in-12);
  • La Femme dans les trois états de fille, d'épouse et de mère (1773, 3 vol. in-12);
  • Le Ménage parisien (1773, 2 vol. in-12);
  • Le Paysan perverti ou les Dangers de la ville (1776, 14 vol. in-12);
  • La Paysanne pervertie (1779, 4 vol. in-12), Kirjailijan tunnetuin romaani, jossa hän sallii itselleen refomatorisia ja moraalisesti tarkoituksellisia ajatuksia, jotka ovat vähintäänkin kummallisia.
  • Les Contemporaines ou Aventures des plus jolies femmes de l'âge présent (1780-81, 42 vol. in-12), teos on suunnaton kokoelma historiallisia rakaustarinoita ja teekijä ei kaihda mitään heikkoutta, joita tunnetut naiset ovat osoittaneet;
  • La Découverte australe ou les Antipodes (1781, 4 vol. in-12), Mielenkiintoinen teoks, joka on tehty Swiftin teoksen Gulliverin Laputan matkan mukaan.
  • Ingénue Saxancourt (1785, 3 vol. in-8);
  • Les Veillées du Marais (1786, 4 vol. in-12).
  • Tableau des moeurs d'un siècle philosophe (1787, 2 vol. in-12);
  • La Vie de mon père (1788, 2 vol. in-12);
  • Les Nuits de Paris ou le Spectateur nocturne (1788-91, 15 vol. in-12);
  • L'Andrographe, le Gynographe et le Thesmographe (1790, 5 vol. in-8);
  • Le Drame de la vie (1793, 5 vol. in-8);
  • La Philosophie de M. Nicolas (1796, 3 vol. in-12);
  • Les Provinciales ou Histoire des filles et femmes des provinces de France (1797, 12 vol. in-12);
  • Le Quadragénaire (1797, 2 vol. in-12),
  • Histoire des campagnes de Marie (1811, 3 vol. in-12);

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jean Tulard, Jean-François Fayard et Alfred Fierro, Histoire et dictionnaire de la Révolution française. 1789-1799, Robert Laffont, coll. "Bouquins", Paris, 1987
  • Elämäkerta

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]