National Film Board of Canada
National Film Board of Canada (NFB, ransk. Office national du film du Canada, ONF, suom. ”Kanadan kansallinen elokuvavirasto”) on Kanadan valtion rahoittama elokuvatuotanto- ja jakeluorganisaatio. Se on perustettu vuonna 1939, ja aloitteentekijänä ja NFB:n ensimmäisenä johtajana toimi skotlantilainen dokumenttielokuvan uranuurtaja John Grierson.[1] NFB:n kaupallisista tavoitteista vapaat opetus- ja lyhytelokuvat ovat saaneet vuosikymmenien kuluessa runsaasti kansainvälisiä palkintoja kokeellisuudestaan, teknisistä innovaatioistaan ja omintakeisesta tyylistään. Se on tuottanut myös merkittäviä pitkiä näytelmäelokuvia. NFB:tä pidetään Kanadan tärkeimpänä elokuva-alan instituutiona ja kansainvälisesti arvostetuimpana valtiollisena elokuvatuottajana.[2]
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
NFB:n oli tarkoitus pysyä pienenä valtion virastona, mutta sota-ajan tiedotustarve ja John Griersonin kunnianhimo laajensivat sitä aiottua merkittävämmäksi. Alkuvuosinaan toisen maailmansodan aikana NFB tuotti monia sotamoraalia kohottavia propagandaelokuvien sarjoja kuten Canada Carries On ja The World in Action. Skottilainen Grierson kutsui Kanadaan muun muassa maanmiehensä Norman McLarenin, joka tuli sittemmin tunnetuksi National Film Boardille tekemistään kokeellisista animaatioelokuvista.[2]
Vuoteen 1945 mennessä National Film Board of Canada oli kasvanut 787 hengen tuotantoyhtiöksi ja tuottanut viitisensataa elokuvanimikettä. Tuolloin John Grierson irtisanoutui, ja jatkajalla Ross McLeanillä oli vaikeuksia perustella suuren julkisen elokuvayhtiön toimintaa. Sitä syytettiin vasemmistosympatioista ja monopoliasemasta, joka tukahdutti Kanadan yksityisen elokuvatuotannon. Seuraava johtaja Arthur Irwin irrotti NFB:n suorasta valtionohjauksesta, ja hänen seuraajansa Albert Trueman siirsi NFB:n toiminnan pääkaupungista Ottawasta Montrealiin, mikä taltutti Quebecin provinssin siihenastista kritiikkiä NFB:n niukasta ranskankielisestä tuotannosta.[2]
1960-luvulla NFB:llä olikin merkittävä rooli Kanadan ranskankielisen elokuvan voimistumisessa. Kansainvälistä tunnettuutta saaneet ohjaajat kuten Denys Arcand ja Claude Jutra aloittivat uransa NFB:n palveluksessa. Laitoksen ensimmäinen ranskankielinen johtaja Guy Roberge jakoi vuonna 1964 NFB:n elokuvatuotannon kahtia englannin- ja ranskankielisiin toimituksiin.
1960-luvulta alkaen National Film Boardin elokuvia, muun muassa Norman McLarenin animaatioita, tuli Kanadan suurlähetystön kautta Suomeenkin esitettäviksi elokuvakerhoissa ja koululaisnäytännöissä.[3]
1970-luvulla NFB alkoi nostaa esiin myös naispuolisia elokuvantekijöitä ja perusti alueellisia tuotantostudioita Kanadan eri provinsseihin.[2] Vuonna 2016 National Film Board of Canada ilmoitti vastedes panostavansa puolet budjetistaan naisohjaajien tuotantoihin.[4]
Lyhytelokuvien lisäksi NFB aloitti pitkien näytelmäelokuvien tuotannon vuonna 1963 huolimatta keskustelusta siitä, onko se valtion laitoksen tehtävä. 1970-luvulla NFB tuotti muun muassa Claude Jutran elokuvan Setäni Antoine (Mon Oncle Antoine, 1971), joka on monessa äänestyksessä nostettu parhaaksi kanadalaiselokuvaksi. Denys Arcandin Amerikan imperiumin rappio (Le Déclin de l'empire américain, 1986) pääsi vieraskielisten elokuvien Oscar-ehdokkaaksi. NFB:n elokuvat ovat vuosikymmenten kuluessa saaneet yli 70 Oscar-ehdokkuutta ja tusinan verran Oscar-palkintoja. Vielä paremmin ne ovat menestyneet kansainvälisillä lyhytelokuva- ja animaatiofestivaaleilla.[2]
1990-luvulta lähtien NFB:n toiminta on vähitellen supistunut budjettileikkausten myötä, ja laitos on antanut tilaa yksityisen elokuvatuotantosektorin kasvulle.[2]
2000-luvun alussa NFB tuotti monia kansainvälisiä festivaalipalkintoja saaneen inuittielokuvan Atanarjuat – nopeajalka. Inuittitaruun perustuva elokuva oli ensimmäinen inuktitutinkielinen elokuva ja äänestettiin pian Kanadan kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Grierson, John (1898-1972), BFI Screen Online, British Film Institute. Viitattu 14.1.2017.
- ↑ a b c d e f National Film Board of Canada, The Canadian Encyclopedia. Viitattu 14.1.2017.
- ↑ Fränti Mikael: National Film Board of Canada on elokuvakulttuurin suoja. Helsingin Sanomat, 2.6.1990, s. 114. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ National Film Board of Canada Commits 50% of Production Budget to Films by Women, Variety 8.3.2016. Viitattu 14.1.2017.
- ↑ Atanarjuat (The Fast Runner) The Canadian Encyclopedia. Historica Canada. Viitattu 7.4.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- National Film Board of Canada Internet Movie Databasessa (englanniksi)
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta National Film Board of Canada Wikimedia Commonsissa
- Mikael Fräntin juttu NFB:stä Helsingin Sanomissa 1990 (vaatii tilauksen)