Muistikuvaputki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Muistikuvaputki
Tyyli asiaohjelma
Luoja(t) Yleisradio
Alkuperämaa  Suomi
Verkko Suomi Yle TV1
Esitetty 11. marraskuuta 2007 – 16. joulukuuta 2007
Jaksoja 6
Palkinnot
Voitetut Kultainen TV
Paras asiaohjelma 2008
KOURA
Paras kulttuuriohjelma 2008
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Muistikuvaputki on Yleisradion tuottama, syksyllä 2007 ensiesitetty kuusiosainen ohjelmasarja, joka käy läpi suomalaisen televisiotoiminnan 50-vuotista historiaa katsojien kertomana. Tv-sarja sai vuoden 2007 parhaan kulttuuriohjelman Koura-palkinnon, ja se palkittiin vuoden 2007 parhaana asiaohjelmana Kultainen TV -gaalassa (nykyisin Kultainen Venla).

Sarjan lähtökohtana oli tv-muistojen keräyskampanja, johon suomalaiset osallistuivat lähettämällä kirjeitse muistojaan suomalaisista televisio-ohjelmista 1950-luvun ensimmäisistä tv-lähetyksistä nykypäivään asti. Tv-sarja käsikirjoitettiin näiden muistojen pohjalta, ja muistelijoita käytiin kuvaamassa eri puolilla Suomea.[1]

Sarjassa on runsaasti näytteitä niin Yleisradion kuin kaupallisten kanavien televisio-ohjelmista. Sarjan juontaja, fiktiivinen Rouva Ruutu, vaeltaa jaksoissa vuosikymmenten ja ohjelmien läpi trikkikuvauksen keinoin.

Sarjan ensimmäinen osa käsittelee Suomen kaikkien aikojen katsotuimpia televisio-ohjelmia, joihin lukeutuvat muun muassa Linnan juhlat, Eurovision laulukilpailut, Syksyn sävelet, missikisat, jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut, ensimmäinen kuukävely, prinsessa Margaretin häät 1960, prinsessa Dianan hautajaiset 1997 ja monet muut suorat lähetykset.[2]

Toisessa osassa muistelun kohteena ovat sketsisarjat ja muu televisiohuumori[3]. Kolmannen jakson aiheena ovat Pikku Kakkonen, Kylli-täti, Arja-täti, Sirkus Papukaija, Nunnu, Hyrrä, Noppa ja koko suomalaisten lastenohjelmien historia[4].

Neljännessä jaksossa käsitellään keskustelu- ja asiaohjelmia, ja mukana ovat muun muassa Uutiset, Jatkoaika ja Tänään kotona[5]. Viides jakso on omistettu television visailuohjelmaperinteelle. Sitä edustavat muun muassa Arpa on heitetty, Tupla tai kuitti, Ruutuässä ja Heikoin lenkki[6].

Sarjan viimeinen jakso käsittelee tv-draamaa eli televisioteatteria ja tv-elokuvia sekä draamasarjoja. Jaksossa muistellaan muun muassa ohjelmia Heikki ja Kaija, Naapurilähiö, Simpauttaja, Elämänmeno, Kotikatu ja Salatut elämät[7].

Muistikuvaputken ohjasivat ja käsikirjoittivat Harto Hänninen ja Kati Sinisalo. Musiikin sarjaan sävelsi Zarkus Poussa. Trikit ja ohjelmatunnuksen teki Kirsi Kukkurainen.

Ohjelman juontajana toimi Rouva Ruutu, jota esitti näyttelijä Jaana Pesonen. Hän sai Muistikuvaputken jälkeen vielä kaksi omaa nimikkosarjaansa: Rouva Ruudun musiikinhistoria esitettiin vuonna 2009 ja Rouva Ruutu ja nuoriso-ongelma sai ensiesityksensä joulukuussa 2011.

Sarjaan kuului laaja nettisivusto, jonka yksi osio oli Kysykää Rouva Ruudulta. Siitä tuli niin suosittu, että tv-aiheisiin kysymyksiin vastaamista jatkettiin pitkään ohjelman jälkeen. [8]

Muistikuvaputki esitettiin uusintana TV1:ssä elo-syyskuussa 2010 ja Yle Teemalla syksyllä 2015 [9].

Ohjelman jaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakso Nimi Ensiesitys
1. Katsotuimmat 11. marraskuuta 2007
2. Huumoria 18. marraskuuta 2007
3. Lapset 25. marraskuuta 2007
4. Asiaa 2. joulukuuta 2007
5. Visailua 9. joulukuuta 2007
6. Draamaa 16. joulukuuta 2007

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Muistikuvaputki | Muistikuvaputki | yle.fi vintti.yle.fi. Viitattu 10.9.2021.
  2. Muistikuvaputki - Katsotuimmat | Muistikuvaputki | yle.fi vintti.yle.fi. Viitattu 10.9.2021.
  3. Muistikuvaputki - Huumoria | Muistikuvaputki | yle.fi vintti.yle.fi. Viitattu 10.9.2021.
  4. Muistikuvaputki - Lapset | Muistikuvaputki | yle.fi vintti.yle.fi. Viitattu 10.9.2021.
  5. Muistikuvaputki - Asiaa | Muistikuvaputki | yle.fi vintti.yle.fi. Viitattu 10.9.2021.
  6. Muistikuvaputki - Visailua | Muistikuvaputki | yle.fi vintti.yle.fi. Viitattu 10.9.2021.
  7. Muistikuvaputki - Draamaa | Muistikuvaputki | yle.fi vintti.yle.fi. Viitattu 10.9.2021.
  8. Muistikuvaputki | yle.fi vintti.yle.fi. Viitattu 10.9.2021.
  9. Muistikuvaputki yle.fi. Viitattu 10.9.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.