Mikko Allinniemi

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mikko Allinniemi (s. 14. helmikuuta 1970 Vammala) on suomalainen taekwondoka. Hän on kilpaillut ITF:n (International Taekwon-Do Federation) kilpailuissa.

Mikko Allinniemi aloitti taekwon-don harjoittelun vuonna 1987. Maajoukkueessa hän debytoi vuonna 1994. Allinniemi on taekwon-dossa kansainvälisellä tasolla maamme kokenein ja yksi parhaimmin menestyneistä urheilijoista. Allinniemen saavutuksiin kuuluvat hopeamitalit Euroopan mestaruus kilpailuista vuosina 1994, 1996, 1998, 1999, ja pronssimitali vuonna 2005 ottelussa sarjassa alle 54 kilogrammaa. Lisäksi hän saavutti EM-pronssimitalin liikesarjoissa vuonna 2004. Mikko Allinniemen kilpailu-uran kruunasi pronssimitali MM-kisoissa vuonna 2007 ottelussa sarjassa alle 54 kg. Lisäksi hän oli sarjassa alle 54 kg vuoden 1994 MM-kisoissa sijaluvulla 5-8, ja vuoden 1997 MM-kisoissa sijaluvulla 9-16. Arvokisojen sijoituksien lisäksi Allinniemellä on lukuisia Pohjoismaiden ja Suomen mestaruuksia lajissaan.

Mikko Allinniemi on myös tunnustettu ja ansioitunut taekwon-do-opettaja. Hän toimii päävalmentajana Suomen suurimmassa taekwon-do-seurassa, Taekwon-Do Akatemiassa. Hän on ollut myös maajoukkueen valmentaja. Allinniemen vyöarvo taekwon-dossa on 5. dan musta vyö. Hänen harjoitusfilosofiaansa kuuluu perehtyminen kamppailulajeihin laaja-alaisesti, ja hän soveltaakin muun muassa itsepuolustusta opettaessaan perinteisten taekwon-do-tekniikoiden ohella muun muassa filippiiniläisiä kamppailulajeja. Koulutukseltaan hän on rakennusarkkitehti.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut