Merja Rantanen
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
Merja Rantanen |
|||
| Maa: |
|||
| Naisten suunnistus | |||
| MM-kilpailut | |||
| Olomouc 2008 | viesti | ||
| Trondheim 2010 | viesti | ||
| Savoie 2011 | viesti | ||
| Miskolc 2009 | viesti | ||
| EM-kilpailut | |||
| Ventspils 2008 | keskimatka | ||
| Primorsko 2010 | viesti | ||
| Falun 2012 | viesti | ||
| Ventspils 2008 | viesti | ||
Merja Rantanen (s. 7. joulukuuta 1980) on suomalainen suunnistaja, MM- ja EM-mitalisti.
Rantanen sijoittui vuoden 2006 EM-kilpailuissa pitkällä matkalla sijalle 33 ja oli seitsemänneksi sijoittuneen viestijoukkueen jäsen. Hän teki kansainvälisen läpimurtonsa Ventspilsin EM-kilpailuissa 2008, jolloin hän saavutti hopeaa keskimatkalta Suomen ottaessa kolmoisvoiton – Heli Jukkola voitti mestaruuden ja Minna Kauppi kiri pronssille. Hän sijoittui lisäksi sprintissä viidenneksi ja pitkällä matkalla kuudenneksi. Viestissä hän suunnisti toisen osuuden Suomen pronssia voittaneessa joukkueessa. Saman vuoden MM-kilpailuissa Olomoucissa hän oli mukana kultaa voittaneessa Suomen viestijoukkueessa. Vuoden 2010 MM-kilpailuissa Trondheimissa hän juoksi keskimmäisen osuuden kultaa voittaneessa Suomen joukkueessa.
Yleisurheilun puolella Rantanen on sijoittunut Kalevan kisoissa 5 000 metrin juoksussa viidenneksi Espoossa 2009 ja kuudenneksi Tampereeella 2008 sekä maastojuoksun SM-kisoissa kuudenneksi vuonna 2008 ja kahdeksanneksi vuonna 2009.
Hän on edustanut suunnistajana Jämsän Retki-Veikkoja ja Kooveeta sekä yleisurheilijana Lapuan Virkiää ja vuodesta 2009 lähtien Kaipolan Virettä.
Lähteet [muokkaa]
- Profiili Suomen Suunnistusliiton sivuilla
- Suunnistuksen EM-kisoissa vaisu suomalaispäivä 28.5.2008. YLE. Viitattu 13.6.2008.
- Suomen naisille kolmoisvoitto EM-rasteilla 31.5.2008. Iltasanomat. Viitattu 13.6.2008.
- Heli Jukkola suunnisti EM-hopealle 26.5.2008. YLE. Viitattu 13.6.2008.
- Suunnistusnaiset viestihopealle 20.5.2012. yle.fi. Viitattu 21.5.2012.
- Suomelle tuplapronssia suunnistuksen EM-viestistä 1.6.2008. YLE. Viitattu 14.6.2008.
- Merja Rantanen Tilastopajan tietokannassa (tilastopaja.org)