Mathcad
|
|
|
|---|---|
Mathcad Prime 1.0 (suomenkielinen esiversio) |
|
| Kehittäjä | Mathsoft, PTC |
|
|
|
| Vakaa versio | 15.0; Prime 2.0 |
|
|
|
| Ohjelmistotyyppi | Matematiikkaohjelmisto |
| Alusta | Windows |
| Verkkosivu | Mathcad |
Mathcad on laskentaan tarkoitettu tietokoneohjelmisto. Sen ensimmäinen DOS-versio ilmestyi 1986. Tällöin oli uutta, että matemaattisia kaavoja voitiin kirjoittaa ja tulostaa kuten paperilla, muuta samalla olivat "eläviä". Mathcad on tarkoitettu lähinnä numerisiin ratkaisuihin, vaikka siinä on myös symbolisen laskennan ominaisuuksia.
Sisällysluettelo |
Yleistä[muokkaa]
Mathcadin suurimmat käyttökohteet ovat erilaiset teknisen laskennan sovellukset – eniten mekaniikan, sähkötekniikan, elektroniikan ja rakennustekniikan aloilla. Ohjelma alkuperäinen kehittäjä Allen Razdow toimi MITin palveluksessa. Hän perusti Mathsoftin, jonka tuote Mathcad oli vuoteen 2006, jolloin sen osti PTC. Mathcadia pidetään ensimmäisenä ohjelmistona, joka käyttää myös hyväkseen ja tarkistaa laskennassa yksiköt, kuten Kansainvälinen yksikköjärjestelmä (SI).
Mathcadin käyttö perustuu laskenta-arkkeihin, joihin yhtälöt ja lausekkeet esitetään samalla tavalla kuin paperillakin (WYSIWYG) - toisin kuin yleensä matemaattiikkaa tietokonella ratkaistaessa.
Ominaisuuksia[muokkaa]
Mathcadin avulla yhdistetään laskenta-arkille eri elementtejä, kuten matemaattisia lausekkeita, tekstiä ja selventäviä kuvia. Näin tuloksena oleva dokumentti on selkeä myös niille, joilla ei ole tätä ohjelmaa käytössään. Matemaattiset lausekkeet ja yhtälöt ovat "elaviä" eli alkuarvoja ja kaavoja muutetettaessa, tulokset muuttuvat vastaavasti. Näin voidaan nopeasti kokeilla eri tekijöiden vaikutusta tuloksiin ja sen kuvaajiin.
- Eri alojen numeeriset funktiot, kuten tilastolliset, data-analyysi, kuvankäsittely ja signaalinmuokkaus
- Laskenta-arkeilla voidaan käyttää mittayksikköjä; tässä myös estetään epäsopivien yksiköiden käyttö (esim 1. metri plus 3 sekuntia ei ole mahdollinen)
- Yhtälöryhmälle, kuten differentiaaliyhtälöille tai osittaisdifferentiaaliyhtälöille voidaan hakea ratkaisuja eri menetelmillä
- Polynomien ja funktioden juurten haku
- Symbolinen laskenta mukaan lukien symboliset yhtälöryhmät
- Erilaisten 2D ja 3D-kuvaajien luonti, esim. kartioleikkaus
- Normaalit matemaattiset lausekkeet ovat käytettävissä
- Vektori- ja matriisi-operaatioiden käyttö, mukaanlukien ominaisarvot ja ominaisvektorit
- Dataa voidaan testata käyränsovitusmenetelmillä, kuten pienimmän neliösumman menetelmä, ja regressioanalyysilla
- Tilastollisten funktioden ja kuvaajien käyttö
- Data tuonti ja vienti muihin ohjelmiin, kuten Microsoft Excel ja MathML-kieltä hyödyntäviin
- Muihin Mathcad-dokumentteihin voidaan tehdä viittauksia ja näin käyttää yhteisiä suunnittelu- ja laskentapohjia
- Integrointi muiden suunnitteluohjelmien kanssa kuten CAD, FEM-laskenta ja eri simulointiohjelmat,auttaa tuotteiden suunnittelussa
Vaikkakin Mathcad on suunnattu lähinnä niille, jotka eivät käytä ohjelmointia, voidaan siihen lisätä omaa ohjelmointia tai se voidaan liittää tavanomaisilla ohjelmointivälineillä tehtyjä sovelluksia.
Nykyiset versiot[muokkaa]
Toukokuussa 2012 on ollut saatavana 2 versiota:
- Mathcad 15.0, joka julkaistiin kesäkuussa 2010. Siitä on julkaistu 2 ylläpitoversiota. Mathcad 15.0 on käyttöliitynnältään samankaltainen edellisten versioiden kanssa.
- Mathcad Prime 2.0. Tämä on uuden omistajan, PTC:n, toinen kokoonaan suunittelema versio. Se esiteltiin helmikuussa 2012. PTC:n mukaan versiota 15 pidetään mukana niin kauan kuin Prime-versiossa on kaikki ne ominaisuudet, jotka ovat olleet 15-versiossa. Mathcad Prime käyttöliittymä vastaa Microsoftin Office 2007 versiossa esittelemää tehtäväkeskeistä käyttöliityntää.
Suomenkieliset versiot[muokkaa]
Suomenkielinen käsikirja on tullut Mathcad 5.0 versiota lähtien ohjelman mukana. Ohjelman käyttöliittymä on ollut saatavana suomenkielisenä versiosta 11 lähtien. Ohjetekstit (help) eivät ole suomeksi.
Prime versio on vasta osittain käännetty (heinäkuu 2012 tieto). Myös ohjelman ohjetiedostot tulevat olemaan suomeksi.
Käyttöjärjestelmät[muokkaa]
Nykyisin Mathcad toimii vain Windows-ympäristössä. Mathcad 15.0 ja Mathcad Prime 2.0 versiot toimivat Windows XP, Windows Vista ja Windows 7 käyttöjärjestelmien 32- ja 64-bittisissä versioissa. Nykyisistä versioista 15 on 32-bittinen sovellus ja Prime 2 hyödyntää myös 64-bittistä järjestelmää. Nykyisiä versiota voidaan käyttää muiden käyttöjärjestelmien Windows-emuloinnissa, Mathcadin viimeisin varsinainen Mac OS versio julkaistiin tammikuussa 1998.[1] Tämä versio on edelleen käytettävissä niillä Macintosh-koneilla, jotka tukevat Classic (Mac OS X)-ympäristöä tai SheepShaver-emulointia.
Tuki[muokkaa]
PTC on tehnyt Mathcadista oman liikeyksikkönsä ja nyt Mathcad 15.0 ja sen jälkeen julkaistavat tuotteet sisältävät yhden vuoden ylläpidon ja päivitykset.
Lähteet[muokkaa]
- Всё о Mathcad (venäjäksi)
Viitteet[muokkaa]
Kirjallisuutta[muokkaa]
- Sulo Kalliokulju: Mathcad: matematiikkaa Windows-ympäristössä. Painatuskeskus 1995. ISBN 9513716937
Aiheesta muualla[muokkaa]
Sivulta puuttuu