Makgadikgadijärvi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Makgadikgadijärvi oli Afrikassa nykyisen Botswanan valtion alueella sijainnut järvi. Okavango-, Sambesi- ja Cuando-joet laskivat järveen, joka kuivui 10 000 vuotta sitten. Nykyään alue on Kalaharin autiomaata.

Makgadikgadijärvi muodostui noin kaksi miljoonaa vuotta sitten, kun maankuoressa tapahtuneen muutoksen takia syntyi vedenjakaja, joka ohjasi alueen suuret joet Makgadikgadijärven altaaseen. Noin 20 000 vuotta sitten allas oli täyttynyt äärimmilleen ja järven vesi alkoi valua kohti merta ensin pohjoiseen ja sitten itään. Seurauksena nykyisen Sambesi-joen ylä- ja alajuoksu yhdistyivät muodostaen Victorian putoukset. Aiemmin laskujoeton Makgadikgadijärvi laski uuden vesiväylän myötä Intian valtamereen.[1]

Kuivemman ajanjakson takia Makgadikgadijärvi alkoi kuivua. Noin 10 000 vuotta sitten järvi oli jo lähes kuivunut. Allas täyttyi maalla, kun tuuli puhalsi alueelle hiekkaa Okavango kasasi sedimenttejä. Nykyään Makgadikgadijärvestä muistuttavat Okavangon suisto, Makarikarin ja Nxain suolapannu, Ngamijärvi ja Xaujärvi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Okavango Delta Bush Ways Safaris. Viitattu 10.11.2008. (englanniksi)
Tämä meriin, järviin, jokiin tai muihin vesimuodostumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.