Maitokiintiö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lehmiä laitumella

Maitokiintiö on yksittäisen maatilan maidontuotanto-oikeutta määrittelevä tuotanto-oikeus.

Maitokiintiöt otettiin Suomessa käyttöön 1984[1] hillitsemään maidon ylituotantoa. Maitokiintiöiden käyttöönoton taustalla vaikutti vahvasti se, että oli käynyt ilmeiseksi, ettei kollektiivinen tuotantokatto ole riittävän tehokas tuotannonrajoittamiseksi. On myös tärkeää huomata, että kollektiivinen tuotantokatto näytti vain johtavan tulotason alenemiseen. Kiintiöistä oli ennen tätä saatu hyviä kokemuksia Euroopan yhteisön alueella. Kiintiöinti oli ollut käytössä jo 1970-luvulta alkaen Kanadassa ja sen käyttöä oltiin suunnittelemassa mm. EEC:ssä. Maatalous ja sen yksi tärkeimpiä tuotannonaloja, maidontuotanto ei pärjää missään ilman tukea. Tiettävästi kaikissa demokratioissa tuetaan maataloutta. Viimeisimpien joukossa Uusi-Seelanti liittyi näiden joukkoon.

Maitokiintiö määräytyi aikoinaan kolmen edellisen vuoden tuotannon keskimäärän mukaan. Tilat, jotka saivat 156 000 kg tai enemmän tuotanto-oikeutta, eivät käytännössä pystyneet lisäämään tuotantovolyymiään ennen Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Tällöin oli olemassa järjestelmä, jossa pienemmät tilat voivat hakea maaseutuelinkeinopiiriltä (nykyisin osa TE-keskusta) lisäkiintiötä, kuitenkin enintään 156 000 kg:aan asti. EU:n aikana tilat ovat voineet melko vapaasti myydä, tietyin rajoituksin maitokiintiöitään luopuvien, laajentajien, tehostajien ja supistajien välillä.

Maitokiintiö on pääomittunut tilojen vakuusarvoihin ja tukioikeuksien markkinahintaan. Tuotannonala on ajoittain myös omatoimisesti vetänyt omilla päätöksillään kiintiöitä pois markkinoilta, hillitäkseen ylituotannon vientikustannuksia. Maitokiintiöiden arvo on vaihdellut Suomessa paljon, mutta yleensä ne ovat edullisia alituotantoalueilla kuten Etelä- ja Pohjois-Suomessa. Keskisessä Suomessa, Pohjanmaalla ja Savossa maitokiintiöiden kauppa-arvot ovat olleet tavallisesti korkeampia. Yleisesti käytetty markkinahinta on ollut joskus yli 50 senttiä kilolta maitoa, mutta vuonna 2008 se oli alle 10 senttiä. Vuoden 2006 jälkeen on ollut myös mahdollista vuokrata kiintiöosa, jopa vain vuodeksi.

Suomessa maitokiintiöjärjestelmästä luovuttiin maalis-huhtikuun vaihtessa 2015.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hanne Leiwo: Maitokiintiöt poistuvat – "Suomessa voisi ajatella, että se on huono asia" YLE. 31.3.2015. Viitattu 4.7.2020.