Märta von Schantz

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Märta Johanna von Schantz (9. huhtikuuta 1923 Mustasaari15. kesäkuuta 2014 Helsinki) oli suomenruotsalainen lähetystyöntekijä ja opettaja, joka toimi 30 vuoden ajan opettajana Namibiassa.[1][2]

Märta von Schantzin isä toimi Mustasaaressa maamieskoulun opettajana. Hän itse valmistui farmaseutiksi ja oli aluksi apteekkialalla työssä. Märta von Schantz oli jo opiskeluaikanaan mukana kristillisessä opiskelijaliikkeessä, erityisesti ruotsinkielisen SSKF – Svenska Studenters Kristliga Förening-yhdistyksen toiminnassa. Hän lähti sitten opiskelemaan lähetystyöntekijäksi ja vuonna 1954 Suomen Lähetysseura lähetti hänet silloiseen Lounais-Afrikkaan. Täällä hän toimi Kavangon alueen koulujen tarkastajana. Palattuaan Suomeen joksikin aikaa von Schantz valmistui opettajaksi Tammisaaren opettajaseminaarista. Hän oli sitten yläasteen ja lukion historian ja kielten opettajana Okahaossa, Ongwedivassa ja erityisesti Oshigambon yläasteella ja lukiossa vuoden 1983 loppuun saakka. Monet tulevat itsenäisen Namibian ministerit ja johtohenkilöt olivat tällöin von Schantzin oppilaina. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1984 von Schantz asui Helsingissä ja toimi vielä kääntäjänä, tulkkina ja esitelmöijänä kouluissa ja seurakunnissa. Häntä haastalteltiin vuonna 1996 television Itse asiassa kuultuna-ohjelmasarjassa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]