Lyijy(IV)kloridi
| Lyijy(IV)kloridi | |
|---|---|
-chloride-from-xtal-2002-3D-SF.png) |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | PbCl4 |
| Moolimassa | 349,01 g/mol |
| Ulkomuoto | Kellertävä neste[1] |
| Sulamispiste | -15 °C[1] |
| Kiehumispiste | 150 °C[2] |
| Tiheys | 3,18 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Reagoi veden kanssa |
Lyijy(IV)kloridi eli lyijytetrakloridi (PbCl4) on lyijyn ja kloorin muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Se on suhteellisen epästabiili ja sillä on vähäistä käyttöä orgaanisen kemian synteeseissä.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lyijy(IV)kloridi on huoneenlämpötilassa väriltään vaaleankeltaista nestettä. Yhdiste hajaantuu veden vaikutuksesta muodostaen klooria ja vetykloridia, minkä vuoksi se savuaa kosteassa ilmassa. Kuumennettaessa se alkaa hajota lyijy(II)kloridiksi ja klooriksi yli 50 °C:n lämpötilassa ja reaktio voi tapahtua räjähdysmäisesti. Lyijy(IV)kloridi ei liukene rikkihappoon, mutta liukenee väkevään vetykloridiliuokseen muodostaen kompleksisia heksakloroplumbaatti(IV)ioneja ([PbCl6]2-]. Yhdiste muodostaa näitä ioneja reagoidessaan myös muiden kloridien kanssa. Yhdiste on vahva hapetin. Dikloorioksidin kanssa aine reagoi muodostaen lyijyoksodikloridia, joka muistuttaa rakenteeltaan fosgeenia.[1][2][3]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lyijy(IV)kloridia valmistetaan johtamalla klooria lyijy(II)kloridin vesisuspensioon. Reaktioseokseen lisätään ammoniumkloridia, jolloin saostuu ammoniumheksakloroplumbaattia keltaisena kiteisenä aineena ((NH4)2[PbCl6]). Tämä yhdiste reagoi kylmän väkevän rikkihapon kanssa muodostaen ensin heksaklorolyijyhappoa, joka hajoaa lyijy(IV)kloridiksi ja vetykloridiksi.[1][2][3] Yhdistettä muodostuu myös väkevän vetykloridin reagoidessa lyijydioksidin kanssa[3].
- PbCl2 + Cl2 → PbCl4
- PbCl4 + 2 NH4Cl → (NH4)2[PbCl6]
- (NH4)2[PbCl6] + H2SO4 → H2PbCl6 + (NH4)2SO4
- H2PbCl6 → PbCl4 + HCl
Lyijy(IV)kloridia voidaan käyttää niin kutsutussa Criegeen glykolinhajotusreaktiossa.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 248. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 919. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.10.2015). (englanniksi)
- ↑ a b c d Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 589. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.10.2015). (englanniksi)