Lyhytkarvainen istrianajokoira
| Lyhytkarvainen istrianajokoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Kroatia |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 2[1] |
| Rodun syntyaika | 1300-luku |
| Alkuperäinen käyttö | jäniksen, villisian ja ketun metsästys, jäljestys |
| Nykyinen käyttö | metsästys, jäljestys |
| Muita nimityksiä | istarski kratkodlaki gonič, Istrian Short-haired Hound, chien courant d'Istrie à poil ras, Kurzhaarige Istrianer Bracke, sabueso de Istria de pelo corto, istra siledakarvaline hagijas |
| FCI-luokitus |
ryhmä 6 Ajavat ja jäljestävät koirat alaryhmä 1.2 Keskikokoiset ajavat koirat #151 |
| Ulkonäkö | |
| Säkäkorkeus |
uros 49–53 cm; narttu 47–51 cm |
| Väritys | valko-oranssi |
Lyhytkarvainen istrianajokoira (kroatiaksi istarski kratkodlaki gonič) on kroatialainen koirarotu.
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lyhytkarvainen istrianajokoira on keskikokoinen, voimakas ja jalopiirteinen. Pää on pitkänomainen ja tyylikäs. Kallo on hieman kuonoa pidempi, otsapenger hieman erottuva. Silmät ovat soikeat, keskikokoiset ja tummanruskeat. Korvat ovat riippuvat, ohuet ja kärjistä pyöristyneet. Kuononselkä on suora, kirsu joko musta tai ruskea. Ainoa sallittu purenta on leikkaava. Runko on solakka, tyylikäs, vahva ja suorakaiteen muotoinen. Rintakehä on leveä ja syvä, selkä vaakasuora, vahva ja lihaksikas. Häntä asettuu sapelimaisesti selkälinjan alapuolelle. Karvapeite on lyhyt, tiheä ja kiiltävä. Väritys on valko-oranssi, jossa pohjaväri on sävyltään lumivalkoinen. Valkoinen on selvästi hallitseva väri eikä oransseja merkkejä tai laikkuja saa olla enempää kuin korkeintaan 1/3 karvapeitteestä. Urosten säkäkorkeus vaihtelee 49–53 cm ja narttujen 47–51 cm välillä, mutta erityisen laadukkailla yksilöillä hyväksytään 3 cm poikkeama suuntaan tai toiseen.[2]
Luonne ja käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rotu on lempeä, eloisa, tottelevainen ja mukautuva. Se kiintyy voimakkaasti omistajaansa, mutta suhtautuu vieraisiin varautuneesti. Se metsästää pääasiassa jäniksiä, villisikoja ja kettuja. Lisäksi sitä käytetään jäljestykseen. Se soveltuu työskentelemään myös haastavampiin ympäristöihin, kuten Karstin kivikkoiseen ja epätasaiseen maastoon.[2]
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Adrianmeren itärannikolla on käytetty metsästykseen vanhaa valkokirjavaa ajokoiraa jo vuosisatojen ajan. Dakovon piispa Petar Bakic on väittänyt rodun syntyneen jo ennen 1300-lukua. Siitä on todisteita Dalmatian Dubrovnikin kaupungin vuosina 1327–1348 rakennetussa fransiskaaniluostarissa, jossa on sitä kuvaava pylväs. Vuonna 1474 maalattu fresko "Kolmen kuninkaan kumarrus" Istrian Beramin hautauskappelissa ja vuoden 1476 Neitsyt Maria -alttarimaalaus Zadarin Pyhän Fransiskuksen kirkossa kuvaavat myös samaa muinaista kantarotua. Viimeksi mainitussa koira on tosin väritykseltään tricolor. FCI tunnusti lyhytkarvaisen istrianajokoiran vuonna 1955.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Istrianajokoira, lyhytkarvainen. KoiraNet-Jalostustietojärjestelmä. Haettu 2.2.2019.
- ↑ a b c Lyhytkarvainen istrianajokoira: Rotumääritelmä. Suomen Kennelliitto. Haettu 2.2.2019.
| ||||||||||||||||||