Lukas Haas

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lukas Haas
Lukas Haas by David Shankbone.jpg
Syntymäaika 16. huhtikuuta 1976 (ikä 37)
Syntymäpaikka Yhdysvaltain lippu Kalifornia, Yhdysvallat
Aktiivisena 1983–
Oikea nimi Lucas Daniel Haas
Merkittävät roolit Last Days
Mars hyökkää!
Lady In White
Peter Weirin todistaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Lukas Daniel Haas (s. 16. huhtikuuta 1976 West Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä.

Haasilla on kaksoisveljet Nikolai ja Simon, jotka molemmat ovat äiti Emily Tracyn tapaan muusikkoja. Uransa aikana Haas on näytellyt lukuisissa elokuvissa, televisio-ohjelmissa sekä teatterinäytöksissä ja hänellä on ollut monia erittäin tunnettuja vastanäyttelijöitä, vaikka hän itse ei olekaan kovin tunnettu nimi. Haasin ensimmäinen merkittävä elokuvarooli oli elokuvassa Peter Weirin todistaja, jossa hän näytteli Harrison Fordin kanssa alle 10-vuotiaana. Hän suoriutui roolistaan hyvin ja sai lukuisia uusia työtarjouksia. Seuraavien vuosien aikana hänet nähtiin muun muassa elokuvissa Lady In White ja The Wizard of Loneliness. Vuonna 1996 hän esiintyi elokuvassa Mars hyökkää!. Haas on vieraillut myös kolmessa 24-televisiosarjan jaksossa. Viime vuosilta Haasin merkittävin rooli lienee elokuvassa Last Days, joka kertoo Kurt Cobainin viimeisistä päivistä. Haasilla oli myös rooli Red Riding Hood – Punahilkka-elokuvassa, jossa hän esitti kylän pappia. Haas nähtiin myös My Chemical Romancen Welcome to the black paraden musiikkivideossa. Vuonna 2012 hän esiintyi elokuvassa Salakuljettaja.

Näyttelemisen lisäksi Haas on ansioitunut muusikko. Hän tekee parhaillaan albumia, ja on esiintynyt aiemmin muun muassa OutKast-yhtyeen ja Macy Grayn kanssa. Pienissä paikallisissa yhtyeissä Haas soittaa eri soittimia kuten koskettimia, rumpuja ja pianoa.