Lidia Ginzburg
| Lidia Ginzburg | |
|---|---|
| Syntynyt | 18. maaliskuuta 1902 Odessa, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 17. heinäkuuta 1990 Leningrad, Neuvostoliitto |
| Ammatit | kirjailija, kriitikko |
| Äidinkieli | Venäjä |
| Tuotannon kieli | venäjä |
 |
|
Lidia Jakovlevna Ginzburg (ven. Ли́дия Я́ковлевна Ги́нзбург; 18. maaliskuuta 1902 Odessa, Venäjän keisarikunta – 17. heinäkuuta 1990 Leningrad, Neuvostoliitto) oli merkittävä neuvostoliittolainen kirjailija, kirjallisuukriitikko ja esseisti. Hän oli Leningradin piirityksen aikana kaupungissa ja selvisi sieltä hengissä.[1]
Ginzburg muutti Odessasta Leningradiin 1922 ja aloitti Taidehistorian korkeakoulussa opettajinaan Juri Tynjanov ja Boris Eihenbaum, jotka ovat venäläisen formalismin kaksi merkittävää hahmoa. Häntä itseään on luonnehdittu nuorformalistiksi[1].
Ginzburg selvisi hengissä paitsi Leningradin piirityksestä, myös 1940-luvun 1950-luvun alun juutalaisvastaisesta kampanjasta ja ystävästyi runoilijoiden uuden sukupolven kanssa ja kannusti heitä. Hehin kuului muun muassa Alexander Kushner.
Ginzburg julkaisi useita merkittäviä kriittisiä tutkimuksia, esimerkiksi 'Lermontoin luova polku' ("Tvorcheskii put' Lermontova", 1940), 'Herzenin Menneisyyteni ja ajatteluni' ("'Byloe i dumy' Gertsena", 1957), 'Lyriikasta' ("O lirike", 1964; 2. laaj. p. 1974), 'Psykologisesta proosasta' ("O psikhologicheskoi proze", 1971 2. uud. p. 1977) ja 'Kirjallisesta sankarista' ("O literaturnom geroe", 1979).
Ginzburg aloitti Leningradin piirityksen aikana 1942 muistiinpanojen tekemisen. Päiväkirjan tekstejä on julkaistu ensimmäisen kerran kirjallisuuslehti Nevassa 1984. Teos on ilmestynyt suomeksi nimellä Leningadin piirityksen päiväkirja (Into, 2011). Oxfordin yliopiston professori Andrei Zorin on julkaissut Ginzburgin 1940-luvun proosaa tieteellsenä laitoksena, johon sisältyy myös päiväkirja.[1]
