Leo Kyander
Leo Kyander (24. joulukuuta 1886 Nurmes – 24. lokakuuta 1949) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat senaattori Henrik Waldemar Kyander ja Thora Louise Gripenberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1911 Tilly Allvinin kanssa. Leo Kyander toimi oikeusneuvosmiehenä ja siviilinotaarina Viipurin kaupungin raastuvanoikeudessa noin puoli vuotta vuonna 1910 ja Helsingin raastuvanoikeudessa 4 kuukautta 1911. Pitkässärannassa hän toimi asianajajana vuosina 1912–1915, kunnes antautui sotilasuralle.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin uudesta ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1905 ja kuului Vaasalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa ja suoritti oikeustutkinnon vuonna 1909. Varatuomarin arvon hän sai vuonna 1912. Hoiti useiden tuomiokuntien tuomarin tehtäviä vuosina 1910–1914. Sotakorkeakoulun komentajakurssin hän suoritti vuosina 1926–1927.[1][2]
Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 30. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan haupitsipatteriin 14. toukokuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa. Rintamakomennuksen jälkeen hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin etappitehtäviin Ruotsiin.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Suomen sisällissota
Hän saapui Suomeen Tornion kautta 27. tammikuuta 1918 ja otti osaa Tornion valtaukseen. Torniosta hänet komennettiin 9. helmikuuta 1918 kouluttajaksi Pietarsaaren tykistökouluun, josta edelleen 16. helmikuuta 1918 Pohjanmaan 5. tykistöpatterin patteriupseeriksi ja 15. huhtikuuta 1918 kyseisen patterin päälliköksi. Toimi 28. huhtikuuta 1918 alkaen tykistöosaston (5. Pohjanmaan ja 3. Karjalanpatteri) päällikkönä Karjalanrintamalla, jonka mukana otti osaa Ahvolan rintaman taisteluihin ja Viipurin valloitukseen.[1][2]
Sisällissodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hänet määrättiin 15. kesäkuuta 1918 Suomen senaatin sota-asiaintoimituskunnan taisteluvälineosaston apulaispaalliköksi ja 28. kesäkuuta 1918 alkaen sota-asiaintoimituskunnan ylimääräiseksi esittelijäksi. Salmin piirin rajakomendantiksi hänet komennettiin 11. helmikuuta 1919 ja edelleen 19. joulukuuta 1927 Kainuun rajavartioston komentajaksi ja rajakomendantiksi. Rajavartiostontarkastajan apulaisen tehtäviä hän hoiti 15. huhtikuuta 1922 – 1. kesäkuuta 1923 ja 23. lokakuuta 1924–1931. joulukuuta. 1926 väliset ajat.[1][2]
Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän toimi Pohjois-Savon rykmentin sotatuomarina vuosina 1919–1920 ja Pitkänrannan suojeluskunnan paikallispäällikkönä vuodet 1919–1921. Rajavartiostojen uudelleenjärjestelyehdotusta laatineen ns. maarajakomitean jäsenenä hän toimi vuosina 1919–1921 ja rajavartiostojen ohjesääntöehdotusta laatineen komitean jäsenenä vuonna 1924.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kainuun rajakomendantti everstiluutnantti Kyander kokosi reserviläisistä talvisodan kynnyksellä ylimääräisten harjoitusten (YH) aikana 10. – 14. lokakuuta 1939 Suomussalmelle, pääosin Hyrynsalmen, Puolangan, Ristijärven ja Suomussalmen miehistä Erillinen Pataljoona 15:n,[3] jonka komentajana hän toimi talvisodassa ja vastaanotti Neuvostoliiton hyökkäykseenlähdön 30. marraskuuta 1939 aamulla Vaitolahden-Kivivaaran-Käsnäselän lohkolla Raatteentien suunnalla, aluksi vain muutaman joukkueen voimalla.[4] Myöhemmin Kyander toimi V Armeijakunnan pioneeriosaston komentajana, osallistuen taisteluihin Raatteentiellä, Suomussalmella, Kiianniemellä ja Mustajoella. Talvisodan loppuvaiheella hänet komennettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 5:n päälliköksi sekä Vaasan suojeluskuntapiirin päälliköksi. Näissä tehtävissä hän toimi myös välirauhan aikana. Jatkosotaan hän osallistui Vaasan suojeluskuntapiirin komentajana. Sotien jälkeen hän oli hoidettavana sotilassairaalassa ja erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1944.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Krohn, Aarni: 30.11.1939 talvisodan ensimmäiset tunnit, Helsinki: Tammi 1989 ISBN 951-30-9276-3.
- Siilasvuo, Hjalmar: Suomussalmen taistelut, Helsinki: Otava 1940.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.