Lena Meriläinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lena Meriläinen (s. 19. toukokuuta 1954 Helsinki) on suomalainen näyttelijä.

Lena Meriläinen opiskeli tanssijaksi 18-vuotiaaksi asti. Hän kuitenkin valmistui Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta. Tämän jälkeen hän oli kiinnityksellä Turun kaupunginteatterissa vuosina 19771986 ja Tampereen Työväen Teatterissa 19861996. Meriläinen on näytellyt televisiosarjoissa Rauta-aika (1982) Pohjolan tyttären roolissa ja TV1:n sarjassa Kotikatu (1995 alkaen) Eeva Mäkimaan roolissa. Teatterin ja televisiosarjojen lisäksi hän on näytellyt kotimaisissa elokuvissa. Vuonna 1987 Meriläisellä oli Malviinan osa televisioelokuvassa Niskavuoren nuori emäntä.

Lena Meriläinen on säveltäjä Usko Meriläisen ja tanssija-koreografi Ruth Matson tytär. Meriläisen puoliso on teatteriohjaaja ja televisionsarjojen tuottaja Olli Tola. Pariskunta avioitui vuonna 1998. Lena Meriläisellä on edellisestä avioliitosta tytär. Näyttelijä Pamela Tola on Olli Tolan veljentytär. Lena Meriläinen on entisen kansanedustajan Rosa Meriläisen täti.

Toiminimensä turvin Lena Meriläinen tarjoaa liikuntapalveluja, esiintymistä, konsultointia ja opetusta. Hän toimii Pilates-ohjaajana.[1]

Sisällysluettelo

Filmografia [muokkaa]

  • Kaksi ruplan rahaa (1976) (Tyttö)
  • Tykkimies Kauppalan viimeiset vaiheet (1977) (Sinikka)
  • Rauta-aika (1982) (Pohjolan tytär)
  • Pentti Haanpää (Paavolaisen Nainen)
  • Katso naamion taa (1989) (Kristiina Andersson)
  • Saastamoisen poika (1989) (Sanna Tunturi)
  • Aaveita ja valkoisia valheita (1990)
  • Matkalaukkukostaja (1991) (Marjatta Hujanen)
  • Jäähyväiset rakkaimmalle (1993) (Taina Sipilä)
  • Hylätyt talot, autiot pihat (2000) (Liisa Jurvanen)
  • Jatulintarha (2002) (Jaana)
  • Hymypoika (2003) (Samin äiti)
  • Kotikatu (Eeva Mäkimaa)
  • Blackout (2008) (Hanna Kajaste)
  • Hiphop Hamlet (2010) (Raija)
  • Härmä (2012) (Välitalon emäntä)

Lähteet [muokkaa]

Viitteet [muokkaa]

  1. Kotikadun Eevasta tuli yrittäjä. Kauppalehti, 2009, nro 29.12., s. 15.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.