Lehmäntatti
Sivulta puuttuu | Lehmäntatti | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||
| Lehmäntatti kasvamassa Heinäsaaren rannalla Saimaalla | ||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||
| Leccinum scabrum (Bull.) Gray[1] |
||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||
Lehmäntatti (Leccinum scabrum) on tattien heimoon kuuluva ruokasieni.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Lehmäntatin kookas ja kupera lakki on 5–15 cm leveä ja väriltään ruskeansävyinen. Lakin pintakelmu ei ole tahmea märkänäkään. Sienen valkea malto on pehmeää ja hajutonta. Pillit ovat nuorena harmaan valkeat, mutta sienen vanhetessa siihen ilmestyy ensin ruskeita täpliä, kunnes pillistö muuttuu kokonaan likaisen ruskeaksi. Sienen pitkä ja hoikka jalka on vaaleanharmaa ja siinä on tummia pisteitä. Vanhoilla yksilöillä lakki on toukkainen ja pehmeä.[2]
[muokkaa] Samankaltaiset lajit
Valkolehmäntatti (Leccinum niveum) muistuttaa lehmäntattia, mutta sen väri on kokonaan valkoinen. Lajia tavataan soistuneissa metsissä.[2]
[muokkaa] Kasvuaika ja -paikka
Lehmäntatin itiöemiä tavataan kesä-lokakuussa kaikenlaisissa metsissä koivujen seuralaisena. Laji on yleinen koko Suomessa.[2]
[muokkaa] Käyttö ravinnoksi
Sienen maku on mieto ja etenkin nuoret, vielä kiinteät, yksilöt kelpaavat ruokasieneksi. Pehmeä ja vetinen malto kuitenkin estää sienen säilönnän.[2]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 1.9.2008
- ↑ a b c d Eriksson, K. & Kotiranta, H.: Käytännön sieniopas, s. 75. Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2809-0.
