Lauri Vuolasvirta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lauri Emil (Lalle) Vuolasvirta (21. syyskuuta 1904 Helsinki5. syyskuuta 1967) oli suomalainen partiojohtaja ja koira-alan vaikuttaja. Hän oli Suomalaisen Partiopoikaliiton ja Suomen Partiopoikajärjestön toiminnanjohtaja. Hän oli Hopeasusi no:12.[1]

Vuolasvirta oli luomassa suomalaista partioliikettä, ja hänen mukaansa:

»Isänmaallisuus merkitsee ensiksikin isänmaanrakkautta, siis tunnetta, ja toiseksi halua täyttää velvollisuutensa isänmaata kohtaan, siis tahtoa. Tämän tunteen ja tahdon kasvattaminen kuuluu partioliikkeen tärkeimpiin tehtäviin ja koko partioliike on tältä pohjalta syntynyt.[2]»

Vuolasvirran mukaan on nimetty ansioituneille koirankasvattajille myönnettävä Vuolasvirta-palkinto. Vuosittain jaettava palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1979.[3]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Partiojohtajan käsikirja. WSOY, 1934. (Suomalaisen partiopoikaliiton käsikirjasarja 3.). – 2. uud. p. Partio, 1946
  • Piirityön käsikirja, toim. Verneri Louhivuori, Lauri Vuolasvirta. Oulu: Suomalainen partiopoikaliitto, 1934. (Suomalaisen partiopoikaliiton kirjasia n:o 5)
  • Vaeltajaohjelmaehdotus, Helsinki: SPPL, 1937. (SPPL:n julkaisuja n:o 7)
  • Suomalaisen partiopoikaliiton ampumatoiminta, Helsinki: Suomalainen partiopoikaliitto, 1937. (Suomalaisen partiopoikaliiton kirjasia n:o 11)
  • Poikien työpalveluksesta, Helsinki: kustantaja tuntematon, 1940. (Siirtopoikien työpalvelun julkaisuja n:o 1.)
  • Leirikäsikirja, Helsinki: Partio, 1946
  • Lauri Vuolasvirta ja O. Eskola, Partiolippukunnan koulutusohjelmia, 2. täyd. p. Helsinki: Suomen partiopoikajärjestö, 1946. (Suomen partiopoikajärjestön käsikirjoja 7 a)
  • Lauri Vuolasvirta, Koiranjalostuksen opas, WSOY, 1957

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 105/115 hv. "Cirrus Hermes" lentokonemoottorin hoito ja käyttöohjeet, suom. L. Vuolasvirta. Helsinki: Ilmavoimien esikunta, 1932
  • Hornet moottorien käyttöohjeet, suom. E. Granfelt ja L. Vuolasvirta. Helsinki: Ilmailuvoimien esikunta, 1932
  • Robert Baden-Powell, Partiopojan kirja, viidennestätoista painoksesta suom. L. Vuolasvirta. WSOY, 1933. (Suomalaisen partiopoikaliiton käsikirjasarja n:o 2.). – 2. p. WSOY, 1947. (Suomen partiopoikajärjestön käsikirjasarja 4)
  • Walter NZ moottorien hoito- ja käyttöohjeet, suom. L. Vuolasvirta. Helsinki: Ilmavoimien esikunta, 1933
  • Roland E. Philipps, Vartiojärjestelmä partiopoikia varten, Suomen oloihin sovittanut Lauri Vuolasvirta. Hämeenlinna: Karisto, 1938
  • Robert Baden-Powell, Lordi Baden-Powell of Gilwell: ohjeita partiojohtajille: partiokoulutuksen ohjekirja partiojohtajille, suom. L. Vuolasvirta. Helsinki: Partio, 1952
  • Einar Edström, Koira ja sen isäntä, Suomen oloihin sovittaen suom. Lauri Vuolasvirta. WSOY, 1957
  • Robert Baden-Powell, Ohjeita partiojohtajille, Lauri Vuolasvirran suom. alkuteokseen tukeutuen tark. Hannu Säilä. Hki: Partiokirja, 1986 ISBN 951-829-284-1. – 4. painos: Partio Scout, 2009 ISBN:978-951-829-433-0

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Partiosanasto, Partiomuseo, viitattu 14.8.2018 (pdf)
  2. Henna Kotoneva: Puhtaan sinivalkoisen partion kohtalo (Sivu 1, pro gradu) 2014. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 14.8.2017.
  3. Suomen Kennelliitto: Vuolasvirta-palkinto Kennelliitto. Arkistoitu 15.5.2017. Viitattu 14.8.2017.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.