Lauri Ikonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lauri Ikonen sävellystyön ääressä.

Lauri Ilmari Ikonen (10. elokuuta 1888 Mikkeli21. maaliskuuta 1966 Helsinki) oli suomalainen kansallisromantiikkaa edustanut säveltäjä, koulutukseltaan filosofian kandidaatti. Hän oli Armas Järnefeltin ja Paul Juonin oppilas.

Ikonen on Teoston perustajia ja toimi sen ensimmäisenä toimitusjohtajana.[1] Lauri Ikonen oli tuottelias säveltäjä, joka sai lempinimen "viimeinen sibeliaani" kansallisromanttisen tyylinsä johdosta. Vaikka samojen vuosikymmenten modernistisukupolvea vieroksuttiin, edusti Ikosen musiikki ilmeisesti jossain määrin yleisön makuun jopa liikaa perinteisiä muotoja. Säveltäjän tuotannon unohdusta osoittaa jo se, että viimeistä kahta sinfoniaa ei ole vielä esitetty.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sinfonia nro 1 G-duuri Sinfonia inornata, 1920
  • Sinfonia nro 2 d-molli, 1922
  • Sinfonia nro 3 b-molli Lemmin poika, 1942
  • Sinfonia nro 4 A-duuri Sinfonia concentrata, 1943
  • Sinfonia nro 5 C-duuri Sinfonia aperta, 1943
  • Sinfonia nro 6 e-molli, 1950-luku
  • Pianokonsertto
  • Sellokonsertto, 1942
  • Viulukonsertto h-molli, 1941
  • Concerto intima pianolle ja orkesterille
  • Jousikvartetto a-molli, 1924
  • 2 pianotrioa, 1912 ja 1940
  • 2 viulusonaattia, 1914 ja 1943
  • Pianosonaatti
  • Runsaasti kuorolauluja

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Facta 2001, s. 401.