Latok

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Latok I
Latok Peaks and the Ogres thumb (225912483).jpg
Korkeus 23 441 jalkaa / 7 145[1] m
Sijaintitiedot
Sijainti Pohjoiset Alueet, Pakistan
Vuoristo Panmah Muztagh, Karakorum
Koordinaatit 35.9280°N, 75.8225°E
Kiipeilytiedot
Ensimmäinen nousu huipulle 19. heinäkuuta 1979 (Sin'e Matsumi, Tsuneo Shigehiro, Yu Watanabe)[2]
Helpoin reitti Itäinen harjanne eteläpuolelta


Latok II
Korkeus 23 320 jalkaa / 7 108 m[1] m
Sijaintitiedot
Sijainti Pohjoiset Alueet, Pakistan
Vuoristo Panmah Muztagh, Karakorum
Koordinaatit 35.9200°N, 75.8025°E
Kiipeilytiedot
Ensimmäinen nousu huipulle 1977 (E. Alimonta, T. Mase, R. Valentini)[3]
Helpoin reitti Kaakkoinen tukipilari


Latok III
Korkeus 22 798 jalkaa / 6 949 [1] m
Sijaintitiedot
Sijainti Pohjoiset Alueet, Pakistan
Vuoristo Panmah Muztagh, Karakorum
Koordinaatit 35.9204°N, 75.8396°E
Kiipeilytiedot
Ensimmäinen nousu huipulle 15. heinäkuuta 1979 (Yoji Teranishi, Kazushige Takami, Sakae Mori)[2]
Helpoin reitti Lounainen harjanne

Latok on dramaattisesti nousevista kallionhuipuista koostuva vuorirypäs, joka sijaitsee Panmah Muztaghin osassa Keski-Karakorumissa, Pakistanissa. Latokin länsipuolella sijaitsee Ogren huipuista koostuva ryhmä, jonka korkein huippu on Baintha Brakk, joka tunnetaan myös nimellä The Ogre. Latokista suoraan etelään sijaitsee Baintha Lukparin jäätikkö, pieni sivuhaara, mikä johtaa pitkälle Biafon jäävirralle, yhdelle Karakorumin pääjäätiköistä. Latokin pohjoispuolella sijaitsee Choktoin jäävirta.

Ryhmä käsittää neljä päähuippua, jotka on lueteltu tähän niiden suhteellisen aseman mukaan ryhmässä. Nimien perään on ilmoitettu korkeus merenpinnan tasosta[1] sekä vuosiluku, jolloin huipulle on ensimmäisenä noustu:

  • Latok I, pohjoinen (keskellä), 7 145 m, kiivetty v. 1979
  • Latok II, länsi, 7 108 m, kiivetty v. 1977
  • Latok III, itä, 6 949 m, kiivetty v. 1979
  • Latok IV, kaakko, 6 456 m, kiivetty v. 1980

Vuorikiipeily[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokainen huipuista on teknisesti äärimmäisen vaikea kiivettävä. Ne ovatkin olleet näyttämönä joidenkin maailman vaikeimmin kiivettävissä olevien korkeiden paikkojen joukossa.

Latok I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Latok I:n huipulle kiipesi ensimmäisen kerran v. 1979 Naoki Takadan johtama japanilainen retkikunta. Tähän ensimmäiseen huipulla käyneeseen ryhmään kuului myös Sin'e Matsumi, Tsuneo Shigehiro ja Yu Watanabe, sekä heitä seuranneet Hideo Muto, Jun'ichi Oku ja Kota Endo, jotka saavuttivat huipun kolme päivää myöhemmin. He aloittivat kulkunsa Baintha Lukparin jäätiköltä, ja kiipesivät vuoren tukipilaria saavuttaen itäisen harjanteen.

Latok I:n jyrkän pohjoisharjanteen (2 500 m) pahamaineinen reitti on yhä kiipeämättä. Yhdysvaltalaisten kiipeilijöiden, Jim Doninin, Michael Kennedyn, George Lowen ja Jeff Lowen ensimmäinen yritys oli vähällä onnistua. Puutteista huolimatta kevyen kuorman pitäminen tässä kiipeämisessä oli suuressa arvossa. Tämän jälkeen seurasi monia epäonnistuneita kiipeämisyrityksiä.[4]

Latok II[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Latok II:lle noustiin ensimmäistä kertaa v. 1977 Arturo Bergameschin johtaman italialaisen ryhmän saavuttaessa samalla sen ensimmäisen onnistuneen kiipeämisen. He kiipesivät huipun kaakkoisrinnettä, ja E. Alimonta, T. Mase sekä R. Valentini onnistuivat pääsemään huipulle.[3]

1997 tapahtui myös mainittavan arvoinen tuore nousu Latok II:lle, kun Alexander Huberin, Thomas Huberin, Toni Gutschin, ja Conrad Ankerin hyvin voimakas joukkue kiipesi huipun jyrkkää länsirinnettä. He kuvailivat tätä samanlaiseksi kuin asettaisi "El Capitanin Mount McKinleyn päälle": 1 000-metrinen pystysuora kallioseinämä, jonka perusta on 6 100 metrin korkeudella merenpinnan tasosta. Kaiken kaikkiaan kiipeämistä ylöspäin oli yhteensä 2 200 metriä.[5]

Latok III[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen nousu Latok III:lle tapahtui v. 1979, kun Yoji Teranishin johtama japanilainen joukkue kiipesi huipulle lounaisen harjanteen reittiä. Huipulle olivat nousseet Teranishi, Kazushige Takami sekä Sakae Mori.[2] Samaa reittiä suoritettu toinen nousu tapahtui v. 1988 italialaisen ryhmän toimesta. Itse asiassa se oli ensimmäinen onnistunut uudelleennousu millekään Latok-ryhmän huipuista.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Tämän artikkelin korkeudet on saatu kartasta Karakoram, 1:250 000, Swiss Foundation for Alpine Research (SFAR). Professori Arturo Bergamaschi johtama maanmittaustutkimus on antanut seuraavanlaiset tulokset huippujen korkeuksista:
    • Latok I: 7 086 m
    • Latok II: 7 151 m
    • Latok III: 6 860 m
    Bergamaschi esitti, että Latok I:n ja Latok II:n nimikkeet vaihdettaisiin; kuitenkin suurinosa lähteistä viittaa edelleen siihen, että keskimmäinen huippu on Latok I ja läntinen huippu Latok II, kuten tämä artikkelikin sanoo. Katso teoksen American Alpine Journal (1998) sivut 320-321. Mikäli professori Bergamaschin tulokset osoittautuisivat oikeiksi, Latok II olisi ryhmän korkein huippu, ja se kohoaisi maastosta n. 1 481 m; Latok I:n kohouma olisi suuresti vähentynyt.
  2. a b c American Alpine Journal (1980), sivut 647-648
  3. a b Jill Neate, High Asia: An Illustrated History of the 7000 Metre Peaks, ISBN 0-89886-238-8
  4. a b Andy Fanshawe ja Stephen Venables, Himalaya Alpine-Style, Hodder and Stoughton, (1995), ISBN 0-340-64931-3
  5. American Alpine Journal (1998), sivut 34-43