Latinalaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Latinalaisten (prisci Latini) alue ulottui etelä-pohjoinen -akselilla Kirken vuoristosta (Circeii) Tiberiin (Tiberis).

Latinalaiset olivat Apenniinien niemimaalla sijaitsevan Latiumin tasangon asukkaita myöhemmästä pronssikaudesta (12.-10. vuosisata eaa) ja varhaisesta rautakaudesta (9.-8. vuosisata eaa) lähtien.[1] Heidän kielensä, varhaislatina, oli yksi itaalisista kielistä, jotka puolestaan edustavat yhtä indoeupooppalaisten kielten haaraa. Näiden varhaislatinalaisten (prisci Latini) kulttuuri oli Villanova-kulttuurin latiumilainen versio. Varhaislatinalaisia kansanheimoja oli kolmekymmentä, ja ne muodostivat itsenäisiä kaupungintapaisia kyläkuntia. Latinalaisten myyttinen keskus oli Lavinia, jossa tarun mukaan kuningas Latinus oli ollut vastaanottamassa Troijasta palaavaa Aineiasta. Uskonnollinen kulttikeskus oli kuitenkin Albavuorella (n. 20 km Roomasta kaakkoon), jossa sijaitsi Juppiter Latiariksen temppeli.[2]

Latinalaiset järjestäytyivät 900-luvulla eaa. poliittisesti ja muodostivat latinalaisliiton Alba Longan aloitteesta puolustusliitoksi lähinnä etruskeja vastaan.[3] Liiton ja muunkin etnisen yhteisöllisyyden ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi vietettiin Albavuorella vuosittaisia latinalaisjuhlia (feriae Latinae). Näissä seremonioissa (joita kutsuttiin myös nimellä Latiar) uhrattiin Juppiter Latiarikselle, jota pidettiin latinalaisliiton suojelijana.

Liiton pääkaupunki oli aluksi Alba Longa. Latinalaisiin liittyvän mytologian mukaan Rooma oli Alba Longan kolonia, eikä sillä ollut aluksi mitään erityistä asemaa, mutta 600-luvulla eaa. roomalaiset tuhosivat Alba Longan ja nousivat liiton johtoon. Rooman tasavallan alkuaikoina roomalaiset joutuivat sotaan latinalaisia vastaan. Liitto kukistettiin Regillusjärven taistelussa vuonna 493 eaa,[4] jonka jälkeen solmittiin liittolaissopimus osapuolten kesken (foedus Cassianum). Myöhemmin latinalaisliitto toimi itsenäisesti ja käytti itsestään nimeä nomen Latinum. Latinalaissodassa (340–338 eaa.) roomalaiset kukistivat liiton ja hajottivat sen. Latinalaiset etnisenä kategoriana lakkasivat olemasta, mutta nimitys säilyi juridisissa yhteyksissä, saivathan latinalaiset esimerkiksi muita itaalisia kansoja suuremmat kansalaisoikeudet (ius Latinum).[5]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seikkaperäinen esitys arkaaisen Latiumin (Latium vetus) alueesta karttapiirroksineen on atikkelissa Bietti Sestieri & De Santis (2008: 120-122).
  2. Cecamore (1993)
  3. Liou-Gille (1996)
  4. Cornell (1996: 216)
  5. Castrén (2012: 211-212)

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bietti Sestieri, Anna Maria & De Santis, Anna: Relative and absolute chronology of Latium vetus from the Late Bronze Age to the transition to the Orientalizing Period. A New Dawn for the Dark Age? Shifting Paradigms in Mediterranean Iron Age Chronology (toim. Dirk Brandherm & Martin Trachsel), 119-133. Oxford: Archaeopress, 2008.
  • Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21594-3.
  • Cecamore, Claudia: Il santuario di « Iuppiter Latiaris » sul Monte Cavo: spunti e materiali dai vecchi scavi. Bullettino della Commissione Archeologica Comunale di Roma 95 (1): 19-44 (1993)
  • Cornell, Tim J.: The Beginnings of Rome. Italy and Rome from the Bronze Age to the Punic Wars (c.1000–264 BC). Routledge, 1995.
  • Forsythe, Gary: Archaic Italy c. 800-500 BC. A critical history of early Rome. From prehistory to the first Punic War, 28–58. Berkeley: University of California Press, 2005.
  • Liou-Gille, Bernadette: Naissance de la ligue latine. Mythe et culte de fondation. Revue belge de philologie et d'histoire 74: 73-97 (1996)
  • Müller-Karpe, Hermann: Vom Anfang Roms. Heidelberg: Kerle, 1959.
  • Poucet, Jacques: Les origines de Rome: tradition et histoire. Bruxelles: Facultés Universitaires Saint Louis, 1985.