Lafferin käyrä
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Tarkennus: artikkeli, erityisesti käytännön esimerkki kaipaa viitettä. |
Lafferin käyrä kuvaa valtion verokertymää veroasteen funktiona. Se ennustaa, että valtion verotulot kasvavat veroasteen mukana vain tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen verotulot alkavat laskea. Veroastetta, joka tuottaa suurimman verokertymän, sanotaan "optimiveroksi". Käyrän muodon perustelu nojaa siihen, että verotus paitsi kasvattaa verokertymää myös aiheuttaa työn tarjonnan laskua ja veronkiertoa. Tarpeeksi korkeilla veroasteilla jälkimmäiset vaikutukset ylittävät ensimmäisen.
Koska osa näistä kannustinhaitoista toteutuu viiveellä, lyhyen aikavälin lisätuloja tuottava veronkorotus voi pitkällä aikavälillä vähentää verotuloja. Siis lyhyen aikavälin "optimiveroaste" on suurempi kuin pitkän aikavälin.
Lisäksi verotus aiheuttaa tehokkuustappioita (deadweight loss), joihin verotuloja pitää verrata.[1]
Optimaalisen verotuksen teoria ei tutki edellä mainittua "tulot maksimoivaa veroastetta" vaan sitä, miten verotuloja kerätään mahdollisimman pienin tehokkuustappioin.
Lafferin käyrä Suomessa[muokkaa]
EKP:n tutkimuksen (2010) mukaan Suomessa ansiotuloveron alentaminen rahoittaisi itsensä noin 70-prosenttisesti ja pääomatuloveron alentaminen noin 92-prosenttisesti. Ruotsissa ja Tanskassa luvut olivat vielä suurempia. Nostamalla ansiotuloveroprosenttia Lafferin pisteeseen, jossa pienet veronkevennykset rahoittaisivat itsensä 100-prosenttisesti, Suomi voisi saada 3 % enemmän verotuloja, nostamalla pääomatuloveroa noin 0 % enemmän. Tutkijoiden mukaan veronkevennykset ovat harvoin ilmaisia - Ruotsin ja Tanskan pääomatuloveroille olisivat, mutta nyt huomattava osuus niistä olisi "ilmaista", talouden tehostumisen rahoittamaa. [2]
Tulos voidaan ilmaista niinkin, että yhden lisäeuron hankkiminen valtiolle verottamalla ansiotuloja maksaa veronmaksajille yli 3 euroa ja verottamalla pääomatuloja yli 12 euroa. Tämän vuoksi rahan siirtämistä verottamalla julkisiin menoihin kutsutaan "vuotavalla saavilla kantamiseksi". Toisaalta monet pitävät osaa julkisista menoista niin tärkeinä, että rahaa kannattaakin kuljettaa niihin "vuotavallakin saavilla".
Historia[muokkaa]
Käyrä on nimetty Arthur Lafferin mukaan, mutta Laffer viittasi aiempiin samanlaisiin ajatuksiin, joita olivat esittäneet muslimi-filosofi Ibn Khaldun vuonna 1377 teoksessaan Muqaddimah)[3] ja John Maynard Keynes.[4]
Filosofi-taloustieteilijä David Hume esitti samanlaisia ajatuksia esseessään Of Taxes vuonna 1756, samoin toinen skottitaloustieteilijä Adam Smith vuonna 1776.[5]
Vuonna 1924 valtionvarainministeri Andrew Mellon perusteli vastaavasti veronkevennyksiä. Hän alensi verotuksen 73 prosentista 24 prosenttiin, minkä seurauksena henkilöverotulot nousivat 4,2 % vuodessa vuosina 1921-1929. Kannattajien mukaan tämä oli veronkevennysten ansiota. [6]
Ronald Reaganin presidenttikaudella korkein veroprosentti laskettiin 70 prosentista 31 prosenttiin ja verotulot nousivat joka vuosi vuodesta 1980 (0,885 biljoonaa dollaria) vuoteen 1990 (1,93 biljoonaa dollaria).[7] Jopa valtion verotulojen osuus BKT:stä nousi 31,8 prosentista (1980) 33,2 prosenttiin (1989).[8]
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Feldstein, Martin (2008-01). "Effects of Taxes on Economic Behavior". National Bureau of Economic Research. Viitattu 2011-05-11.
- ↑ How far are we from the slippery slope? The Laffer curve revisited, Mathias Trabandt and Harald Uhlig, No 1174, Working Paper Series from European Central Bank, April 2010, pp. 29 & 31-32.
- ↑ The Laffer Curve: Past, Present, and Future The Heritage Foundation. Viitattu 4 July 2012.
- ↑ The Laffer Curve, Past, Present and Future. 2004-06-01. Heritage Foundation. Viitattu 2007-12-11.
- ↑ Taxes, Revenues and the 'Laffer Curve' The Public Interest. Viitattu 2009-11-21.
- ↑ Folsom Jr., Burton W., "The Myth of the Robber Barons", page 103. Young America's Foundation, 2007.
- ↑ [1]
- ↑ [2]
