Lääkelaitos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lääkelaitoksen rakennus Helsingin Mannerheimintiellä.

Lääkelaitos oli syksyyn 2009 saakka Helsingissä sijaitseva sosiaali- ja terveysministeriön alainen valvontaorganisaatio, jonka tehtävänä oli edistää väestön terveyttä ja turvallisuutta valvomalla lääkkeitä, terveydenhuollon laitteita ja tarvikkeita sekä verivalmisteita. Tämän lisäksi Lääkelaitoksen keskeisiä asiakkaita olivat lääke- ja laitealan elinkeinonharjoittajat ja muut toimijat sekä terveydenhuollon ammattilaiset. Lääkelaitos lopetti toimintansa 1.11.2009 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean perustamisen myötä.

Lääkkeitä ja laitteita valvotaan yhä tiiviimmin yhteistyössä EU-jäsenvaltioiden ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Ala kehittyy jatkuvasti, ja haasteita tuovat mm. uudet, erityisesti biotieteiden avulla kehitetyt lääkkeet, laitteet ja niiden yhdistelmät, joita valvotaan EU:ssa yhteisin menetelmin. Lääkelaitos on valinnut EU-vaikuttamisensa keskittymisalueiksi biologiset lääkevalmisteet ja lastenlääkkeet.

Lääkelaitoksen henkilöstön määrä oli noin 200. Henkilöstön koulutustaso on korkea: tieteellisen jatkotutkinnon suorittaneita oli lähes neljännes ja yli puolella henkilöstöstä on korkeakoulututkinto. Yleisimpiä koulutusaloja Lääkelaitoksessa ovat farmasia, lääketiede, oikeustiede, talous- ja hallintotieteet sekä tekniikka.

Laitoksen toiminta katettiin valtaosin maksuperustelain mukaisesti asiakkailta perittävillä maksuilla. Laitevalvonnan määrärahat osoitetaan valtion tulo- ja menoarviosta.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Lääkevalvonnan historia Suomessa

1663–1809 Collegium Medicum

1809–1812 Hallituskonseljin talousosaston kansliatoimikunta

1812–1827 Keisarillinen Lääkintöylihallitus

1878–1991 Lääkintöhallitus (Lääkelaboratorio 1975–1993)

1991–1993 Sosiaali ja terveyshallitus & Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus STAKES

1993–2009 Lääkelaitos

2009– Fimea

[muokkaa] Lääkelaitoksen alueellistaminen

Lääkelaitoksen (nykyään Fimea) alueellistaminen vuonna 2009 herätti huomattavaa vastustusta. Lääkelaitoksen henkilökunta vastusti jyrkästi ministeri Liisa Hyssälän kaavailemaa alueellistamista Kuopioon ja sitä, että henkilöstöä ei kuultu. Henkilökunnan mukaan alueellistaminen hävittäisi vuosien aikana kertyneen osaamisen ja tiedon ja heikentäisi lääketurvallisuutta, lisäisi matkakustannuksia ja vähentäisi tehollista työaikaa.[1]

Myös oikeuskansleri moitti lääkelaitoksen alueellistamista: siirtopäätös tehtiin liian nopeasti ja ilman kunnon valmistelua.[2]

Lokakuussa 2011 eduskunnan terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa esitti Fimean alueellistamisen pysäyttämistä viitaten asiantuntijoiden varoituksiin Fimean toiminnan kriisiytymisestä ja lääketurvallisuuden vaarantumisesta. [3]

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Katso myös

Wikiuutiset
Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen:

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut