Kuittaus
Kuittaus tarkoittaa sopijapuolten saamisten käyttämistä puolin ja toisin velkojen maksuksi. Kuittauksessa saamisoikeus lakkaa siltä osin kuin saaminen kattaa velkaa. Kuittaantuvia saamisia nimitetään pääsaatavaksi ja vastasaatavaksi, joka on kuittausilmoituksen tehneen saaminen. Kuittaus toteutetaan osapuolten sopimalla tavalla. Vapaaehtoinen kuittaus toteutuu sopimuksen määrittelemällä tavalla, ellei sivullisen tahon etu rajoita sopimusvapautta.[1] Kuittausmenettelyn hyvinä puolina pidetään suoritustavan mukavuutta, nopeutta, perinnän varmuutta ja yksinkertaisuutta. Kuittausta haluavan ei tarvitse turvautua viranomaisten apuun eikä pääse syntymään tilannetta, että oman velkansa maksettuaan jäisi ilman vastapuolen suoritusta. Siksi kuittaus on suosittu perimiskeino.[2]
Pakollinen kuittaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pakollinen eli lakiperusteinen kuittaus voidaan toteuttaa vastoin toisen osapuolen tahtoa yksipuolisella tahdonilmaisulla, kuittausilmoituksella. Se on vapaamuotoinen ja saapumismääräinen oikeustoimi. Pakollinen kuittaus saattaa olla defensiivistä, jolloin kuittauksella pyritään estämään vastapuolen perimistoimet, tai offensiivistä, jolloin kuittaus tehdään ennen toisen osapuolen perimistoimia. Kuittaus tulee voimaan sinä hetkenä, jolloin vastapuoli on voinut saada kuittausilmoituksen tietoonsa. Myös koronmaksuvelvollisuus alkaa tästä hetkestä. Oikeudenkäynnissä kuittausta voidaan vaatia väitteenä tai vastakanteena ja se on myös mahdollista toteuttaa vasta täytäntöönpanon yhteydessä eli konkurssissa ja ulosmittauksessa. Jos velan maksaa vaikka se olisi mahdollista kuitata, maksua ei voi saada takaisin edunpalautuksena.[1]
Pakollisen kuittauksen toteuttaminen edellyttää, että saamiset ovat vastakkaisia ja samanlaatuisia sekä että vastasaatava on perimiskelpoinen. Jos edellytykset ovat olemassa, niin kumpi tahansa osapuolista voi vaatia kuittausta. Kun saamiset ovat vastakkaisia, niin pääsaamisen velallinen on vastasaatavan velkoja ja pääsaatavan velkoja on vastasaatavan velallinen. Saamisten ei tarvitse olla vastakkaisia alusta alkaen, vaan riittää, että ne ovat vastakkaisia kuittaushetkellä.[1]
Seuraaja ei yleensä saa edeltäjäänsä parempaa oikeutta. Sääntö toteutuu esimerkiksi yhtiöiden sulautumisessa ja henkilön kuollessa. Velallinen saa velkojan kuoltua vaatia kuittausta perikunnalta samoin edellytyksin kuin hän olisi vaatinut perittävältäkin. Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies vastaa yhtiön velasta myös henkilökohtaisesti. Yhtiö ei sen sijaan vastaa yhtiömiehen velasta. Kuittauksen yhteydessä oikeushenkilöä pidetään yhtenä oikeussubjektina.[1]
Koska kuitattavien saamisten tulee olla samanlaatuisia ja yhtä hyviä, kuitataan yleensä vain rahavelkoja. Valuuttojen käyttöä kuittaukseen rajoittaa se, että kuittausilmoituksen tekijällä tulee olla oikeus muuntaa saatava samaksi valuutaksi siten, kuin velkakirjalaki säätää. Vastasaamisen perimiskelpoisuus edellyttää, että vastasaatava on erääntynyt kuittausilmoitusta tehtäessä. Poikkeuksen tekee kuittaus konkurssissa, jossa saatavaa voi valvoa ja käyttää kuittaukseen, vaikka se ei ole erääntynyt. Pelivelkaa ei voi käyttää kuittauksessa, koska se on kannekelvoton saatava.[1]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Erkki Aurejärvi & Mika Hemmo: Velvoiteoikeuden oppikirja, Edita 2007, ISBN 978-951-37-4847-0, sivut 91–105.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa I palsta 329–332.
- ↑ Erkki Aurejärvi & Mika Hemmo: Velvoiteoikeuden oppikirja, Edita 2007, ISBN 978-951-37-4847-0, sivu 91.