Kronobergin linna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kronobergin rauniot maalta kuvattuna.
Linnanrauniot sijaitsevat pienellä Helgasjönin saarella.

Kronoberg
Linnan sijainti Kronobergin läänissä.

Kronobergin linna on nykyisin raunioina oleva linna Ruotsissa. Linna sijaitsee Helgasjönissa olevalla saarella noin viisi kilometriä Växjön keskustasta pohjoiseen Växjön kunnassa Smålandin maakunnassa.

Kronobergin linna kuului keskiajalla Växjön hiippakunnan piispoille. Piispa Lars Michelson alkoi rakennuttaa kivilinnaa lähellä Helgasjönin rantaa sijainneelle saarelle vuonna 1444. Tanskalaiset tuhosivat linnan sodassa vuonna 1469, mutta linna rakennettiin uudelleen rauhan tultua vuonna 1472.

Uskonpuhdistuksen myötä Kustaa Vaasa otti linnan Ruotsin valtion omistukseen. Nils Dacke valloitti linnan vuonna 1542 ja linna vallattiin takaisin Dacken kapinan loputtua vuotta myöhemmin. Sen jälkeen Kustaa Vaasa määräsi linnaa vahvistettavaksi etenkin vuonna 1547. Linnasta tuli ympäröivän Smålandin osan sotilaallinen tukikohta.

Vuonna 1569 Juhana III päätti, että Kronobergia vahvistettaisiin edelleen, mutta vahvistuksia ei koskaan tehty. Tämän seurauksena tanskalaiset valloittivat ja polttivat linnan vuonna 1570. Myöhemmin vuosina 1576–1580 Kronobergia vahvistettiin ja myös Kaarle IX määräsi linnoitusta vahvistettavaksi vuonna 1596. Breide Rantzaun johtamat tanskalaiset valloittivat linnan kuitenkin helposti tammikuun 1612 lopussa, jolloin linna poltettiin uudelleen.

Jälleenrakentaminen aloitettiin vuonna 1616 ja vielä Kaarle XI:n aikana linna oli jokseenkin hyvässä kunnossa. Sen jälkeen linna on romahtanut ja muodostaa vain nelikulmaisen raunion, jonka kulmassa on torni.

Linnanraunioilla voi vierailla kesäisin. Paikalla on myös satama restauroidulle höyrylaiva Thorille, joka tekee päiväristeilyjä Helgasjönin sulkujen läpi.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Kronobergs slott