Kontiolahden ampumahiihtokeskus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kontiolahden ampumahiihtokeskus on lajin maailmanmestaruuskisojen ja maailmancupien pitopaikka. Keskus sijaitsee Kontiolahden Jaamankankaalla, noin 10 kilometriä Kontiolahden kirkonkylältä ja 15 kilometriä Joensuusta, aivan Kontiorannan varuskunnan läheisyydessä, Höytiäisen rannassa. Kontiolahden Urheilijoiden toimisto on keskuksessa.

Ampumahiihtäjille on 33 ampumapaikkaa.

Vuoden 2015 ampumahiihdon MM-kilpailut järjestetään Kontiolahdella.

Sisällysluettelo

Jäähdytetty latu [muokkaa]

Keskuksen erikoisuus on jäähdytetty latu, joka on ollut käytössä 1.10. 2004 alkaen. Se avataan aina lokakuun alkupuolella. Ladun alla on asfaltti, soraa ja routaeristys. Soran seassa kulkevissa jäähdytysputkissa virtaa noin -10-asteista alkoholipohjaista nestettä. Putkistot jäädyttävät maan, jolloin asfaltin päälle levitettävä lumi ei sula. Vesisade on ladun pahin vihollinen.

Latua varten varastoidaan tuhansia kuutioita edellistalven lunta hakkeen ja muovien alle, jossa siitä 60 prosenttia säilyy kesän yli.

Latu on maksullinen, mutta kaikkien hiihdon harrastajien ja kilpailijoiden käytössä. Kontiolahden kunnan asukkailla on viikoittain ilmaisia vuoroja.

Syksyllä 2006 ampumahiihtokeskukseen rakennettiin uusi lumetusjärjestelmä. Siinä on veden esijäähdytysjärjestelmä, joka viilentää Höytiäisestä tulevaa vettä vähintään neljä astetta. Lumetuspisteitä on kaikkiaan 15, jotka ulottuvat lähes neljän latukilometrin alueelle. Lunta tehdään yhtä aikaa seitsemällä korkeapainetykillä. Ladun pidentämista suunnitellaan.

Latua ylläpitää Joensuun Seudun Jäähdytetty Latu Oy.

Kilpailuja [muokkaa]

  • MM-kilpailut 1999
  • nuorten EM-kisat
  • vuosittain maailmancupin osakilpailuja (viimeksi 2007, 2009 ja 2010).
  • kansallisia SuperSprint ja GP-kilpailuja
  • hiihdon SM-kilpailut 2013

Kuntoilu [muokkaa]

Keskuksen ympäristössä on runsaasti luontopolkuja ja hiihtolatuja. Latuyhteyksiä on mm. Lehmon Kylmäojalle, Kontiolahden kirkonkylälle sekä Karelia Hiihdon aikaan Lykynlammelle ja Pärnävaaralle ja Joensuun Mehtimäelle.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  • Kontiolahden Urheilijoiden tiedotuslehti 2007