Koirasaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Koirasaari (ruots. Hundholmen) oli Helsingin Laajasalon lounaiskulmassa sijainnut kesähuvilasaari, joka on nykyisin liitetty osaksi Laajasalon saarta. Sen pinta-ala oli 2,7 ha.

Saaressa oli 1850-luvulta lähtien kalastajatorppa, joka 1880-luvulla uusittiin edustavaksi kesähuvilaksi monine huvimajoineen. Kesällä 1892 saaren edustalla törmäsivät toisiinsa höyrylaivat Ajax ja S/S Runeberg sillä seurauksella, että noin 40 henkeä hukkui. Vuonna 1928 saaren osti öljy-yhtiö Esso (entinen Nobel-Standard), joka 1950-luvun alussa rakensi saarelle Laajasalon öljysataman ja täytti saaren suurilla öljysäiliöillä. Samalla saari yhdistettiin penkereellä osaksi Laajasalon saarta. 2010-luvulla säiliöt purettiin ja Koirasaarta alettiin valmistella asuinrakentamiseen osana Kruunuvuorenrantaa.[1] Vuonna 2017 alueella säilytettävän vanhan laiturirakenteen päälle valmistui öljy-yhtiö St1:n edustussauna,[2] jonka on suunnitellut ARRAK Arkkitehdit.[3][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Strang, Jan: Saaristounelmia Helsingissä – Vartiosaaren ja Helsingin itäsaariston pienten saarten historia. – Helsinki, 2016. – ISBN 978-951-98135-2-3, s. 265–267
  2. Helsingin edustalle ilmestyi palkkien päällä lepäävä hulppea paviljonki: Mistä on kyse? August 19, 2019. Helsingin Sanomat.
  3. Koirasaaren saunakilpailu, arvostelupöytäkirja October 25, 2013. SAFA Suomen Arkkitehtiliitto - Finlands Arkitektförbund ry.
  4. Sirén, Juha: Helsingin edustalle ilmestyi palkkien päällä lepäävä hulppea paviljonki: Mistä on kyse? Helsingin Sanomat. 19.8.2019. Viitattu 6.12.2023.