Kirkkokaari
Kirkkokaari (muinaisruotsi kirkiu balker, ruots. kristnu balker)[1] oli Ruotsin muinaisten maakuntalakien osasto, joka sisälsi säädökset kirkon oikeuksista ja velvollisuuksista talonpoikaisyhteiskunnassa. Tämä kirkko-oikeudellinen osasto perustui paljolti kanoniseen oikeuteen, joka oli käytössä kirkollisissa tuomioistuimissa. Kirkkokaari oli mukana kaikissa muissa Ruotsin maakuntalaeissa paitsi Gotlannin laissa. Keskeisessä asemassa olivat Länsi-Götanmaan ja Uplannin lain kirkkokaaret.[1][2]
Koko Ruotsia koskeva kirkkokaari aiottiin sisällyttää Maunu Eerikinpojan maanlakiin, mutta aie raukesi kirkon vastustukseen. Uplannin lain kirkkokaari syrjäytti vähitellen muut versiot ja se oli käyttökelpoisilta osiltaan käytössä myös uskonpuhdistuksen jälkeen.[2] Uskonpuhdistus muutti kirkollisia oloja ja tarvittiin uusia säädöksiä, joista keskeisimmät olivat vuoden 1571 kirkkojärjestys ja vuoden 1686 kirkkolaki, mutta ne eivät syrjäyttäneet kirkkokaarta kokonaan.[3] Vasta vuoden 1734 laki, joka sisälsi avioliittoa, perintöä ja muitakin kirkkokaariin sisältyneitä säännöksiä, syrjäytti vanhat oikeusnormit ja samalla kirkkokaari menetti merkityksensä oikeuslähteenä.[2]