Keskikaidetie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keskikaidetietä Helsingissä

Keskikaidetiellä tarkoitetaan Suomessa erityisellä vastakkaiset ajosuunnat erottavalla yksinkertaisella keskikaiteella varustettua tietä. Monissa tapauksissa kaksiajorataisen tien vastakkaiset ajosuunnat on erotettu maakaistaleella tai kahdella erillisellä kaiteella, tai maakaistaleella ja yhdellä kaiteella mikäli keskialueella ei ole valaisinpylväitä. Muutamassa kohteessa Suomessa on moottoritiellä ajoratojen välissä käytetty yhtä kaidetta mutta näissä tapauksissa ei puhuta keskikaidetiestä vaan keskikaiteellisesta moottoritiestä.

Keskikaidetien mallia on haettu Ruotsista jossa niitä on käytetty laajasti. Päätavoitteena on liikenneturvallisuuden kohentaminen estämällä ajoneuvojen ajautuminen vastaantulevien kaistalle liukkauden, ajovirheiden tai nukahtamisen seurauksena. Nokkakolarien estämisen lisäksi ne mahdollistavat hitaampien ohittamisen turvallisesti koska käytössä on yleensä ohituskaista. Keskikaidetiet ovat leveäkaistateiden ohella merkittävä keino parantaa liikenneturvallisuutta käytettävissä olevien niukkojen tiemäärärahojen puitteissa. Moottoritiet olisivat näitä turvallisempia mutta monilla tieosuuksilla alhaiset liikennemäärät ja käytettävissä olevat tiemäärärahat eivät mahdollista niitä.[1][2]

Keskikaidetiet on varustettu erityisillä opasteilla ja ajoratamaalauksilla. Yleensä nämä tieosuudet eivät ole muutamaa kilometriä pitempiä. Keskikaideteitä on Suomessa yleensä rakennettu vanhoille tieosuuksille niiden parannustöiden yhteydessä niin että tietä on levennetty nelikaistaiseksi ja väliin on asennettu teräskaide, niissä ei siis ole varsinaisesti kahta ajorataa. Yksi pisimmistä keskikaideteistä on juuri valmistunut valtatie 5:lle välille Koirakivi-Hurus. Tiejakson pituus on 24km.

[muokkaa] Lähteet

  1. Kustannustehokkaat keskikaiteelliset tiejärjestelyt (PDF) Liikenneturvallisuuden pitkän aikavälin tutkimus- ja kehittämisohjelma LINTU. Viitattu 28.8.2010.
  2. Turvallinen päätieverkko – uusia ratkaisuja kustannustehokkaasti (PDF) Kesäkuu 2007. Tiehallinto. Viitattu 28.8.2010.
Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä