Karel Zeman

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Karel Zeman (s. 3. marraskuuta 19105. huhtikuuta 1989) oli tšekkiläinen animaattori ja elokuvaohjaaja. Zeman tunnetaan parhaiten Jules Vernen teosten innoittamista, animaatiota, erikoistehosteita ja näyteltyjä kohtauksia yhdistelevistä omaperäisistä elokuvistaan.

Nuorena Zeman opiskeli mainosgrafiikkaa Ranskassa, ja hänen ensimmäinen animaationsa oli keittomainos. Palattuaan kotimaahansa Zeman työskenteli jonkin aikaa mainosalalla. Vuonna 1943 hänelle tarjottiin työtä animaatiostudiossa, minkä jälkeen hän keskittyi animaatioelokuvien tekoon. Zemanin varhaistöihin kuului muun muassa sarja lyhyitä humoristisia filmejä, joiden sankarina oli Herra Prokouk. Vuonna 1955 valmistui ensimmäinen näyteltyjä kohtauksia ja animaatiota yhdistelevä elokuva, Ihmemaailman salaisuudet, ja vuonna 1958 Salaisuuksien saari, joka perustui Vernen kertomuksiin. Näissä elokuvissa vanhat kirjankuvitukset heräsivät taianomaisesti eloon.

Zeman palasi 1970-luvulla takaisin klassisen nukke-elokuvan ja satujen pariin, ja teki sarjan Sinbad Merenkulkijan seikkailuista.

[muokkaa] Filmografia

  • Pohádka o Honzíkovi a Marence (Satuprinsessa - kertomus Jonista ja Mariasta) 1980
  • Carodejuv ucen (Velhon oppipoika) 1977
  • Dobrodruzstvi namornika Sindibada (Sinbad Merenkulkija) 1973
  • Na komete (Avaruusmatka) 1970
  • Ukradená vzducholod (Varastettu ilmalaiva) 1966
  • Bláznova kronika (Kaksi muskettisoturia) 1964
  • Baron Prásil (Paroni Münchhausenin uskomattomat seikkailut) 1961
  • Baron Prásil (Paroni Münchhausenin uskomattomat seikkailut) 1961
  • Vynález zkázy (Salaisuuksien saari) 1958
  • Cesta do praveku (Ihmemaailman salaisuudet) 1955
  • Poklad Ptacího ostrova 1952
  • Král Lávra (Kuningas Lávra) 1950
  • Inspirace (Innoitus) 1948
  • Pan Prokouk v pokuseni (Herra Prokouk joutuu kiusaukseen) 1946
  • Vánocní sen (Hyljätty nukke) 1946


Tämä animaattorista kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut