Kapteeni Keltaparta
| Kapteeni Keltaparta | |
|---|---|
| Yellowbeard | |
 |
|
| Ohjaaja | Mel Damski |
| Käsikirjoittaja | |
| Tuottaja | Carter DeHaven |
| Säveltäjä | John Morris |
| Kuvaaja | Gerry Fisher |
| Leikkaaja | William H. Reynolds |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Englanti |
| Tuotantoyhtiö | Orion Pictures Corporation |
| Levittäjä |
Orion Pictures Netflix |
| Ensi-ilta | 1983 |
| Kesto | 92 min |
| Alkuperäiskieli | Englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Kapteeni Keltaparta (Yellowbeard) on komediafilmi vuodelta 1983. Sen käsikirjoitti Monty Pythonin Graham Chapman yhdessä David Sherlockin kanssa ja ohjauksesta vastasi Mel Damski. Pääosia näyttelevät Peter Boyle, Monty Pythonin jäsenet Graham Chapham, Eric Idle ja John Cleese, sekä Marty Feldman viimeisessä roolissaan. Feldman kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1982 kuvatessaan Méxicossa. Hänen hahmonsa myöhemmin kuvattu kuolema tulee melko satunnaisena lopputuloksena: se häviää hukkumalla rikkihappoaltaaseen. Kapteeni Keltaparta on yksi elokuvista, joita Graham Chapman teki Monty Pythonin hajottua. John Cleese teki roolin elokuvaan vain uskollisuudestaan Chapmanille. Luettuaan elokuvan käsikirjoituksen hän piti sitä yhtenä huonoimmista lukemistaan.
Pilapiirtäjä Sergio Aragonés oli kuvaamassa roolia samalla studiolla Keltaparran kuvauksen aikaan ja tapasi Feldmanin säikäyttäen tämän. Feldman kuoli seuraavana päivänä. Aragonés on kertonut tarinoita tapahtumissa iskulauseen ”Minä tapoin Marty Feldmanin” kanssa. David Bowiella oli elokuvassa cameorooli haita esittävänä merimiehenä. Merirosvoalus nimettiin ”Edithiksi” Chapmanin äidin mukaan.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merirosvokapteeni Keltaparta (Chapman) onnistuu suorittamaan koko 20-vuotisen, veropetoksesta saamansa vankeustuomion huolimatta raskaista vuosista, jotka hän vietti terrorisoiden valtameriä. Koska hän ei ole paljastanut valtavan aarteensa sijaintia, kasvattaa Kuninkaallinen laivasto hänen vankeuttaan 140 vuodella toivoen salaa, että hän pakenisi etsimään aarrettaan.
Keltaparta pääseekin pakenemaan ja lähtee aarteenetsintään poikansa Danin (jonka isästä ei ole ihan täyttä varmuutta), Danista huolta pitäneen lordi Lambournin (Cook) ja tämän ystävän tohtori Gilpinin (Hordern) kanssa. Valitettavasti aarteen perässä ovat myös Keltaparran entinen, petollinen puosu Moon (Boyle) apurinsa Gilbertin (Feldman) kanssa sekä Kuninkaallisen laivaston komentaja Clement (Idle) apunaan kuuro Pew (Cleese) ja Danin äiti Betty (Kahn)...
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin Sanomien Helena Ylänen luonnehti elokuvaa irvokkaaksi farssikomediaksi, jollaisilla on käyttöä silloin kun aiheena on jotain tärkeämpää kuin merirosvoilu ja aarteenetsintä. ”Kun filmi ei saa mitään mehukasta irti edes inhimillisestä ahneudesta, se jää kieppumaan irralliseksi toheloinniksi.”[1] Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen kuvasi elokuvaa ”tyrmistyttävän epähauskaksi” huolimatta nimekkäistä näyttelijöistä. Hän antoi elokuvalle tähtien sijasta pommin, mikä vastaa sanallista arviota ”täysin epäonnistunut tekele”.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ylänen, Helena: Aarteen jäljillä. Helsingin Sanomat, 2.6.1984, s. 14. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0. (suomeksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kapteeni Keltaparta Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Kapteeni Keltaparta AllMoviessa. (englanniksi)