Kalix Bandy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kalix Bandy
Kalix Bandy logo.jpg
Perustettu 1990
Paikkakunta Ruotsin lippu Kalix, Ruotsi
Värit     
Lajit Jääpallo

Kalix Bandy (virallisesti Kalix Bandyförening) on ruotsalainen jääpallojoukkue, joka pelaa kaudella 2013-2014 Elitserienissä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalixin punapaidat Magnus Johansson ja Peter Stock. Kuva otettu tammikuussa 2013.

Kalix Bandy perustettiin vuonna 1990 nimellä Kalix Nyborg BK kun seutukunnan kaksi jääpalloseuraa Nyborg SK ja IFK Kalix yhdistyivät uudeksi seuraksi. Kalix Bandy nimi otettiin käyttöön vuonna 2001.

Seura oli ensimmäisen kerran Ruotsin korkeimman sarjatason eli silloisen jääpallon Allsvenskanin karsinnoissa keväällä 1993. Kalix Bandy karsi myös keväällä 2006, 2007 ja 2008 noususta Eliteserieniin. Keväällä 2011 nousu tapahtui joukkueen voitettua Gustavsbergin.

Kalix Bandy kuten myös naapurikaupungin HT Bandy ovat joutuneet kokemaan pitkät pelimatkat, sillä joukkueiden vastustajat niin Elitserienissä kuin Allsvanskanissa tulevat Tukholman pohjoispuolelta yli 500 kilometrin päästä.

Pelaajat ja valmentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 19. marraskuuta 2013.

Nro Paikka Pelaaja
11 M Flag of Sweden.svg Hellman, BjörnBjörn Hellman
40 P Flag of Sweden.svg Lindgren, MarcusMarcus Lindgren
2 P Flag of Sweden.svg Englund, OlovOlov Englund
4 K Flag of Sweden.svg Gälman, NiklasNiklas Gälman
6 P Flag of Sweden.svg Johansson, JonathanJonathan Johansson
7 K Flag of Sweden.svg Hedman, LinusLinus Hedman
10 H Flag of Sweden.svg Viklund, SimonSimon Viklund
16 P Flag of Sweden.svg Nyman, FelixFelix Nyman
17 H Flag of Sweden.svg Sundqvist, JohanJohan Sundqvist
18 P Flag of Sweden.svg Jansson, MikaelMikael Jansson
Nro Paikka Pelaaja
19 H Flag of Sweden.svg Berglund, JimmyJimmy Berglund
24 P Flag of Sweden.svg Edvartsen, LarsLars Edvartsen
34 K Flag of Sweden.svg Rönnqvist, MattsMatts Rönnqvist
44 K Flag of Sweden.svg Stock, PeterPeter Stock
74 H Flag of Sweden.svg Olovsson, ErikErik Olovsson
77 K Flag of Sweden.svg Andersson, TommyTommy Andersson
91 K Flag of Sweden.svg Norin, KristofferKristoffer Norin
97 H Flag of Sweden.svg Frohm, ChristianChristian Frohm
99 Flag of Sweden.svg Sundquist, NiklasNiklas Sundquist

Valmentaja: Ruotsin lippu Patrik Rönnqvist

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.


Elitserien 2014/2015

Bollnäs GoIF/BFBroberg/Söderhamn BandyEdsbyns IFHammarby IFKalix BandyIFK KungälvLjusdals BKSandvikens AIKIK SiriusTillberga Bandy VästeråsVetlanda BKIFK VänersborgVilla Lidköping BKVästerås SK