Kabulin kirjakauppias

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kabulin kirjakauppias
Bokhandleren i Kabul: et familiedrama
Alkuperäisteos
Kirjailija Åsne Seierstad
Kieli norja
Genre henkilöhistoria, yhteiskuntakuvaus
Julkaistu 2003
Suomennos
Suomentaja Veijo Kiuru
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2003
Ulkoasu kovakantinen
Sivumäärä 256
ISBN 952-459-441-2
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Kabulin kirjakauppias (norj. Bokhandleren i Kabul: et familiedrama) on norjalaisen toimittajan Åsne Seierstadin kirjoittama kiistelty teos, joka kertoo Kabulissa, Afganistanissa elävän kirjakauppiaan Shah Mohammad Raisin perheen elämästä. Kirjan on suomentanut Veijo Kiuru ja suomeksi kustantanut WSOY.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja ilmestyi Norjassa vuonna 2003. Toimittaja Seierstad oli vuoden 2002 keväällä asunut kabulilaisen kirjakauppiaan perheessä ja tutustunut kaupungin arkiseen ja jokapäiväiseen elämään, johon maata ja kaupunkia hallinneet useat eri järjestelmät olivat jättäneet pysyvät jälkensä ja jopa arpensa.

Kirjassa Kabulin kirjakauppias Mohammed Shah Rais kertoo, miten kolme eri hallintoa suhtautui kirjoihin vihamielisesti. Ensiksi maassa ja eritoten Kabulissa valtaa pitänyt kommunistihallinto suhtautui vihamielisesti erilaista maailmankuvaa edustaviin kirjoihin. Sitten sisällissodan aikainen mujahedien hallinto hävitti kirjakaupan, ja kolmantena tullut taliban-hallinto sytytti kirjaroviot.

Sultan Khan eli todellisuudessa kirjakauppias Mohammed Shah Rais on hyvin toimeentuleva, sivistynyt ja koulutettu mies. Hänelle kirjojen lukeminen ja sananvapaus ovat aina olleet hänen intohimonsa, jo aivan nuoresta, jolloin hän aloitti kirjojen oston ja myynnin. Vaikeina aikoina hän myi tiskin alta, mustasta pörssistä, kiellettyjä kirjoja, joiden takia hän joutui vankilaan ja moneen kertaan neuvostohallinnon sekä talibanien kuulusteltavaksi. Hänen kirjojaan myös poltettiin roviolla.

Toimittaja Rauli Virtanen toteaakin artikkelissaan, että ”Oli miten oli, Kabulin kirjakauppias ja hänen poikansa, jotka ovat tämänkin kirjoittajalle tuttuja parin vuosikymmenen ajalta, ovat kaupungin paras lähde maata koskevaan kirjallisuuteen”.[1]

Kirjan sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Kabulin kirjakauppias usein luokitellaan tietokirjaksi, se toimii myös romaanina, koska Seierstad kirjoittaa paitsi oloista sotien runtelemassa maassa, sen politiikasta, uskonnosta ja historiasta, myös yksittäisistä ihmiskohtaloista ja niihin liittyvistä tunteista. Kirja on siten eräänlaista fiktiivistä faktaa.

Teoksen kirjoittaja Åsne Seierstad asui kirjakauppiaan kotona Kabulissa kevään 2002 ja tutustui näin perheeseen – Khanin kahteen vaimoon, lapsiin ja muihin sukulaisiin. Kirjoittaja kävi naisten kanssa basaarissa, kylpylässä, kauneushoitolassa ja häissä. Kuitenkin naisten mahdollisuuksista poiketen hän sai esimerkiksi oleskella kirjakaupassa ja matkustella. Kirja siis kertoo järjestetyistä avioliitoista, kielletystä rakkaudesta, rikoksista ja rangaistuksista, yhteisön sisäisistä ankarista säännöistä ja nuorten kapinoinnista olosuhteita vastaa. Kaikesta tästä kokemusmaailmasta kirjoittaja synnyttää kuvan kansasta, joka yrittää vapautua rankasta sotaisasta menneisyydestään ja samalla rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Kirjan lukenut YK:n eritysasiantuntija Pekka Haavisto, joka on itse perehtynyt henkilökohtaisesti myös olosuhteisiin Afganistanissa ja sen pääkaupungissa Kabulissa, kirjoittaa kirjasta ja sen kohteesta näin: ”Mutta kirjakauppiaan perheessä tapahtuu paljon muutakin kuin bisneksen uusi kukoistus. Yli viiskymppinen kirjakauppias nai kakkosvaimokseen teini-ikäisen tytön, jota muu perhe vihaa. Sisko raataa keittiötöissä eikä juuri saa kiitosta. Sukulaisperheessä kunniamurhataan tyttö, jonka huoneessa poika on salaa käynyt. Kauppias ei päästä 12-vuotiasta poikaansa kouluun, kun tarvitsee tätä makeiskioskissaan. 17-vuotias isoveli vikittelee tyttöjä ja pitää kavereineen salaisia viina- ja pilvijuhlia. Sivistyneestä ja kirjoja rakastavasta Kabulin kirjakauppiaasta piirretään kotityrannin kuva.”[2]

Naisten asemassa Afganistanissa ja erityisesti Kabulissa on kuitenkin tapahtunut merkittäviä parannuksia taliban-hallinnon aikoihin verrattuna. Naiset uskaltavat iloita arjesta ja uhmaavat sortoa ja alistusta hyvin rohkeasta, jopa kuoleman edessä. Seierstad kuvaa teoksessaan, kuinka afgaaninaisten runot ja laulut kertovat esimerkiksi salaisista rakastetuista eri aikakausina. Nämä runot ovat voimakkaita ja väkeviä.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja on saanut mm. Britanniassa arvostetun Emma-palkinnon. Emma on lyhennys sanoista Ethnic Multicultural Media Awards, ja sillä palkitaan etnisesti monikulttuurisesta toiminnasta.

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Åsne Seierstadin kirja on käännetty useille kielille, ja lähes joka maassa sitä on myyty hyvin. Kirjan esikuva kirjakauppias Mohammed Shah Rais vaatii korvauksia ja on käynyt puhujamatkoilla Norjassa ja Ruotsissa. Hän pitää kirjaa loukkauksena itseään, perhettään ja koko maataan kohtaan. Hän katsoo kirjan loukkaavan perheensä yksityiselämän suojaa. Kabulissa vaikuttava italialainen toimittaja Vanni Cappelli on puolustanut pitkäaikaista ystäväänsä kirjakauppias Mohamed Shah Raisia, ja hän on kirjoittanut Seierstadin laatimien dialogien olevan paljolti pötyä ja mielikuvituksen tuotetta, sillä kirjoittaja ei osaa Afganistanissa puhuttuja pääkieliä pashtua ja daria.lähde? Arvosteluun Seierstad on vastannut sanomalla: ”Minulle totuus Afganistanista on tärkeämpää kuin se, että hän (kirjakauppias) on pettynyt kuvaansa kirjassa." Näin Åsne Seierstad puolustautuu kritiikiltä Aftonbladetin haastattelussa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sylvia Akar; Länsimaisen naisen totuus. Kehitys-Utveckling 4/2003.
  • Pekka Haavisto; Kirjarovioiden valossa. Ulkopolitiikka, marraskuu 2003.
  • Rauli Virtanen: Nähdä Kabul, muttei kuolla!

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rauli Virtanen: Nähdä Kabul, muttei kuolla!
  2. Pekka Haavisto: Kirjarovioiden valossa. Ulkopolitiikka, marraskuu 2003.
  3. Sylvia Akar; Länsimaisen naisen totuus. Kehitys-Utveckling 4/2003.