Ka'ahumanu

Wikipedia
Ohjattu sivulta Kaahumanu
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuva kirjasta Hawai`i Looking Back: An illustrated History of the Islands, 454pp, Mutual Publishing

Ka‘ahumanu (virallisesti Elizabeth Ka‘ahumanu, 17. maaliskuuta 1768 Maui - 5. kesäkuuta 1832) oli Havaijin kuningaskunnan kuningatar, kuninkaan suosikkivaimona hänen kanssahallitsijansa, ja puolisonsa kuoltua valtionhoitajakuningatar.

Ka‘ahumanun vanhemmat olivat Ke‘eaumoku ja Namahana. Ke‘eaumoku oli Kamehameha I:n kuninkaallinen neuvonantaja ja ystävä ja niinpä Ka‘ahumanu naitettiin kuninkaalle 13-vuotiaana. Kamehamehalla oli lukuisia vaimoja, mutta Ka‘ahumanusta tuli hänen suosikkinsa.[1]

Kamehamehan kuoltua 5. toukokuuta 1819 Ka‘ahumanu väitti, että edesmenneen kuninkaan tahto oli, että hän jakaisi Havaijin kuningaskunnan hallinnon yhdessä tämän 22-vuotiaan pojan Liholihon kanssa, joka otti nimen Kamehameha II. Tähän suostuttiin ja luotiin kuhina nuin virka (pääministeri). Ka‘ahumanun valta kasvoi ja hän itse asiassa hallitsi valtionhoitajakuningattarena sekä Kamehameha II:n että Kauikeaoulin (Kamehameha III) aikakaudella.

Vuonna 1824 Kaahumanu ilmoitti julkisesti kääntyneensä kristinuskoon, liittyneensä protestanttisen kirkkoon ja rohkaisi alamaisiaan tekemään saman liikkeen. Hän pyrki kumoamaan vanhan tabbuihin perustuvan kapu-järjestelmän ja tuomaan tilalle kristinuskon sävyttämiä lakeja.[2]

[muokkaa] Lähteet

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ka'ahumanu.
Tämä Tyynenmeren alueeseen tai Australiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä