Köyhän pikajuna
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | Akira Kurosawa |
| Käsikirjoittaja | Akira Kurosawa |
| Tuottaja | Toho Eiga, Yonki-no-kai |
|
|
|
| Valmistusmaa | Japani |
| Ensi-ilta | 1970 |
| Kesto | 2:19:59 |
| Alkuperäiskieli | japani |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Köyhän pikajuna on japanilainen elokuva vuodelta 1970. Akira Kurosawan ohjaama ja käsikirjoittama elokuva kertoo kaatopaikalla asuvista köyhistä pian toisen maailmansodan jälkeen. Nimensä se on saanut pojasta, joka kuvittelee olevansa junan ohjaaja, ja kulkee päivittäin samaa reittiä kaatopaikan ympäri.
Elokuva on Kurosawan ensimmäinen värielokuva, ja hän ilotteli värien käytöllä. Köyhän pikajuna on vaikuttanut japanilaisen animen tyyliin.
Tekovuonna 1970 Japanin filmiteollisuus ei enää uskonut Kurosawan rahalliseen menestykseen. Hänen elokuviensa tekeminen maksoi paljon ja elettiin ankaraa menojen supistamisen aikaa, johon monen muun ohjaajan ura päättyi kokonaan. Köyhän pikajunan rahoittivat Kon Ichikawa, Keisuke Kinoshita, Masaki Kobayashi ja Kurosawa itse.[1]
Lähteet[muokkaa]
| 1940-luku: | Sugata sanshirō (1943) | Kaikkein kaunein (1944) | Zoku sugata sanshirō (1945) | Ne jotka astuvat tiikerin hännälle (1945) | Asu o tsukuru hitobito (1946) | En valita nuoruuttani (1946) | Ihmeellinen sunnuntai (1947) | Juopunut enkeli (1948) | Hiljainen kaksintaistelu (1949) | Kulkukoira (1949) |
|---|---|
| 1950-luku: | Skandaali (1950) | Rashomon – paholaisen portti (1950) | Idiootti (1951) | Ikiru – tuomittu (1952) | Seitsemän samuraita (1954) | Elän pelossa (1955) | Seittien linna (1957) | Pohjalla (1957) | Kätketty linnake (1958) |
| 1960-luku: | Pahat nukkuvat hyvin (1960) | Yojimbo – onnensoturi (1961) | Samuraimiekka (1962) | Taivas ja helvetti (1963) | Punaparta (1965) |
| 1970-luku: | Köyhän pikajuna (1970) | Dersu Uzala (1975) |
| 1980-luku: | Kagemusha – varjokenraali (1980) | Ran (1985) |
| 1990-luku: | Akira Kurosawan unet (1990) | Elokuun rapsodia (1991) | Mādadayo (1993) |