Kätkijät

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjaa. Vuonna 1997 julkaistusta brittiläis-yhdysvaltalaisesta näytelmäelokuvasta kertoo Kätkijät (vuoden 1997 elokuva). Vuonna 2010 julkaistusta japanilaisesta animaatioelokuvasta kertoo Kätkijät (vuoden 2010 elokuva).

Kätkijät on Mary Nortonin vuodesta 1952 eteenpäin ilmestynyt viisiosainen lastenkirjasarja.

Siitä tehtiin 1997 yhdysvaltalais-brittiläinen elokuva. Juoni on likipitäen sama molemmissa. Studio Ghibli on myös tehnyt elokuvan Kätkijöistä, ja sen ensi-ilta oli Japanissa vuoden 2010 kesällä.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Tarina kertoo pienistä ihmisistä, kätkijöistä, jotka eivät varasta vaan kätkevät. Isossa talossa asuvan Lenderin perheen lattian alla asuu pieni kätkijäperhe, johon kuuluu isä Pod Clock, äiti Homily Clock sekä lapset Arrietty Clock ja Peagreen Clock. (Suomeksi Kellolainen)

Eräänä päivänä perheen ainut poika Pete Lender löytää Arrietty Clockin huoneestaan...