Juha Leinonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Juha Leinonen (s. 1956)[1] on suomalainen säveltäjä.

Juha Leinonen suoritti musiikkiopintonsa Palmgren-opistossa, Tampereen konservatoriossa ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa. Hän valmistui musiikkipedagogiksi ja säveltäjäksi suuntautumisvaihtoehdon ensimmäisenä opiskelijana tärkeimpänä opettajanaan säveltäjä Jouni Kaipainen. Leinonen on osallistunut useille mestarikursseille, joissa tärkeimpänä vaikuttajana – ja myöhemmin myös mentorina – on ollut säveltäjä Magnus Lindberg.lähde?

Leinosen tuotanto käsittää kattavasti länsimaisen taidemusiikin lajityypit: hän on säveltänyt soolosoitinteoksia, kamarimusiikkia, konserttoja, kamariorkesteri- ja orkesteriteoksia sekä vokaalimusiikkia, liedejä ja kuoroteoksia kaikille kuorotyypeille. Varhaiseen tuotantoon kuuluu myös teatterimusiikkia. Leinosen musiikkia on esitetty Suomessa ja ulkomailla sekä kamari- että orkesterikonserteissa, monilla suomalaisilla festivaaleilla ja Yleisradiossa. Hänellä on ollut myös omia sävellyskonsertteja muun muassa yhteistyössä kamariorkesteri Avanti!:n kanssa.lähde?

Leinonen on tehnyt yhteistyötä usean suomalaisen huippumuusikon kanssa. Hänen musiikkiaan ovat kantaesittäneet muun muassa fagotisti Otto Virtanen, pianisti Joonas Ahonen, huilisti Sami Junnonen, sopraano Sirkka Lamminen sekä klarinetisti Olli Leppäniemi. Leinosen sävellyksiä on palkittu useissa sävellyskilpailuissa, muun muassa Suomen Säveltäjät ry:n ja Kuhmon kamarimusiikin järjestämässä ”Uussävel”-kilpailussa 2002 (Foga), Suomen Säveltäjät ry:n ja Lahden kansainvälisen urkuviikon ”Uussävel”-kilpailussa 2005 (Lux Aeterna) sekä International Chamber Music Seinäjoki 2008 - II Kansainvälisessä kamarimusiikin sävellyskilpailussa 2008 (Frieze), jossa hän voitti jaetun ensimmäisen palkinnon.lähde?

Marraskuussa 2019 Alba Records julkaisi Leinosen kamarimusiikkia sisältävän levyn[2] Juha Leinonen Chamber Music, jossa suomalaiset keskipolven huippumuusikot tulkitsevat hänen kamarimusiikkiaan, ja levy oli arvostelumenestys.lähde? Se oli ehdokkaana Yleisradion vuoden levyksi vuonna 2019.[2]

Leinosen sävellystyötä ovat tukeneet työskentelyapurahoin ja kohdeapurahoin Satakunnan taidetoimikunta, Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto, Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto, Madetoja-säätiö ja Musiikin Edistämiskeskus. Hänelle myönnettiin taiteilijaeläke maaliskuussa 2022[3]. Leinonen on kuitenkin jatkanut sävellystyötään aktiivisesti tämän jälkeenkin. [4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yli-Salomäki, Aki: Juha Leinosen kamarimusiikki soi jämerästi yle.fi. 2.12.2019. Viitattu 23.3.2021.
  2. a b Sini Kuvaja: Porilaissäveltäjä Juha Leinonen sai levyn julki merkittävältä kustantajalta, nyt ehdolla vuoden levyksi Satakunnan Kansa 21.1.202, viitattu 4.2.2023 (Tilaajille)
  3. Taiteilijaeläke 63 taiteilijalle Taiteen edistämiskeskus Taike. 4.3.2022. Viitattu 5.3.2022.
  4. https://www.juhaleinonen.fi/bio/

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juha Leinosen kotisivut juhaleinonen.fi.