Judith Stolzer-Segall

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Judith Stolzer-Segall
שטולצר סגל
Henkilötiedot
Syntynyt20. toukokuuta 1904
Ammatti arkkitehti
Haderan synagoga, vuodelta 1935.

Judith Stolzer-Segall, hepreaksi שטולצר סגל (20. toukokuuta 1904 Pryšyb, Venäjän keisarikunta12. tammikuuta 1990 München, Saksa) oli saksalaistaustainen Israelissa työuransa tehnyt arkkitehti. Hän oli todennäköisesti ensimmäinen synagogan suunnitellut nainen.[1][2]

Stolzer-Segall syntyi 50 kilometriä Melitopolista pohjoiseen sijaitsevassa Pryšybissä, jossa oli tuolloin saksalaisasutusta. Hän vietti lapsuutensa Saksassa. Perhe joutui muuttamaan sieltä 1914 ja päätyi Liettuaan, koska perheen liettualaissyntyinen isä ei ollut saanut hankittua Saksan kansalaisuutta. Stolzer-Segall opiskeli Danzigin teknillisessä korkeakoulussa arkkitehtuuria vuoteen 1929. Valmistuttuaan hän työskenteli eri toimistoissa ennen kuin perusti omansa vuonna 1932.[2][3]

Kansallissosialistit nousivat valtaan Saksassa vuonna 1933. Stolzer-Segall katsoi viisaammaksi muuttaa Palestiinaan. Hän työskenteli siellä juutalaistaustaisten arkkitehtien Oskar Kauffmannin ja Eugen Stolzerin kanssa. Hän sai tehtäväkseen suunnitella synagogan, ja tätä pidetään historiassa ensimmäisenä kertana, kun työ annettiin naiselle.[1]

Stolzer-Segall muutti takaisin Saksaan vuonna 1957 ja sai maan kansalaisuuden vuonna 1968.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Meyer-Maril, Edina: Architects in palestine 1920–1948 Jewish Women’s Archive. Arkistoitu 8.11.2022. Viitattu 21.4.2021. (englanniksi)
  2. a b Pepchinski, Mary; Budde, Christina, Meyer-Maril, Edina: Women Architects and Politics. transcript Verlag, 2022.
  3. a b Vierhaus, Rudolf: Deutsche Biographische Enzyklopädie osa 9 Google Books. Viitattu 21.4.2021. (saksaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]