Jessica Biel

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jessica Biel
Syntymäaika 3. maaliskuuta 1982 (ikä 30)
Syntymäpaikka Yhdysvaltain lippu Ely, Minnesota
Aktiivisena 1996–
Oikea nimi Jessica Claire Biel
Ammatti näyttelijä
entinen malli
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Palkinnot
Ehdokkuudet

Jessica Biel (s. 3. maaliskuuta 1982 Ely, Minnesota) on yhdysvaltalainen näyttelijä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tausta

Bielin vanhemmat ovat John Edward Biel ja Kimberly Conroe. Perhe on saksalaista, ranskalaista, irlantilaista, englantilaista ja choctaw-sukua.lähde? Biel kasvoi pikkuveljensä Justinin kanssa Boulderissa Coloradossa. Hän opiskeli nuorena laulua, esiintyi useissa musikaaleissa ja suunnitteli uraa musiikkiteatterissa.

[muokkaa] Ura

Biel aloitti mallintyöt vuonna 1994, ja näyttelijänura urkeni kaksi vuotta myöhemmin kun hän sai Mary Camdenin roolin televisiosarjassa Seitsemäs taivas. Aaron Spellingin ja Brenda Hamptonin tuottamasta sarjasta tuli uuden WB-kanavan suosituin sarja. Biel näytteli ensimmäisen elokuvaroolinsa 15-vuotiaana Peter Fondan kanssa elokuvassa Uleen kulta (1997).

Vuonna 2000 Biel poseerasi yläosattomana Gear-lehdessä, joka aiheutti kohua, koska Biel oli silloin vain 17-vuotias. Hän päätti poseerata lehdessä, koska hän pelkäsi jäävänsä jumiin kiltin pikkutytön rooliin.lähde? Biel uskoo muun muassa American Beautyn pääosan menneen häneltä sivu suun Seitsemännen taivaan vuoksi. Tapauksen johdosta Bielin sopimus sarjaan purettiin. Hän katui myöhemmin päätöstään, mutta pitää sitä oppimiskokemuksena.lähde?

Seitsemännen taivaan jälkeen Biel keskittyi lähinnä nuorille suunnattuihin elokuviin ja näytteli muun muassa elokuvissa Kaikki pelissä (2001), Fuck the Rules (2002) ja Texasin moottorisahamurhat. Hän nosti profiiliaan esiintymällä elokuvissa Blade: Trinity (2004) ja Stealth (2005).

[muokkaa] Henkilökohtainen elämä

Biel kävi high schoolin korkeatasoisessa ranskan- ja englanninkielisessä yksityiskoulussa Los Angelesissa, ja opiskeli Tuftsin yliopistossa Massachusettsissa, muttei valmistunut.lähde? Hän on vegaani.lähde?

Biel on seurustellut laulaja Justin Timberlaken kanssa vuodesta 2007. Pari on sittemmin eronnut. [1] [2] Tammikuussa 2012 parin on huhuttu jälleen olevan yhdessä ja kihlautuneen.lähde?

[muokkaa] Saavutuksia

Esquire-lehti valitsi Bielin maailman seksikkäimmäksi elossa olevaksi naiseksi ("Sexiest Woman Alive") vuonna 2005.

[muokkaa] Filmografia

Vuosi Elokuva Rooli Huom.
1996 Seitsemäs taivas Mary Camden televisiosarja
1997 Uleen kulta Casey Jackson
1998 Jouluksi kotiin Allie
2001 Kaikki pelissä Tenley Parrish
2002 Fuck the Rules Lara Holleran
2003 Texasin moottorisahamurhat Erin Hardesty
2004 It's a Digital World Regrettal
2004 Cellular Chloe
2004 Blade: Trinity Abigail Whistler
2005 Stealth – näkymätön uhka Lieutenant Kara Wade
2005 Elizabethtown Ellen Kishmore
2005 London London
2006 Silmänkääntäjä Duchess Sophie von Teschen
2006 Home of the Brave Vanessa Price
2007 Next Liz Cooper
2007 Voitte suudella sulhasta Alex McDonough
2008 Hole in the Paper Sky Karen Watkins
2008 Kevytkenkäinen Larita Whittaker
2009 Powder Blue Rose Johnny
2009 Planeetta 51 Neera
2010 Ystävänpäivä Kara Monahan
2010 The A-Team Charisa Sosa
2011 New Year's Eve Tess Byrne

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jessica Biel.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä