Jeju

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jeju
Vesialue Koreansalmi
Pinta-ala 1 845 km²
Väkiluku 560 000
Kielet korea, jejun murre
Suurin kaupunki Jeju
Valtio Etelä-Korea

Jeju on Etelä-Korean pienin provinssi. Se koostuu samannimisestä saaresta Koreansalmella. Jeju oli osa Etelä-Jeollan provinssia vuoteen 1946 asti, jolloin siitä tuli oma provinssinsa. Provinssin pääkaupunki on Jeju. Ennen vuotta 2000 Jejun nimi kirjoitettiin latinalaisilla aakkosilla "Cheju". Saarta on aiemmin kutsuttu muun muassa nimillä Doi, Dongyeongju, Juho, Tammora, Seopra, Takra ja Tamra.

Hallasanin tuliuoren huippu Jejulla

Jeju on tuliperäinen saari ja siellä sijaitsee sammunut tulivuori Hallasan, jonka huippu on Etelä-Korean korkein kohta (1950 m).

Jejun lippu.

Jeju oli itsenäinen Tamnan kuningaskunta, ennen kuin siitä tuli osa Sillan kuningaskuntaa vuonna 662. Vuonna 938 Tamnasta tuli osa Goryeota. Saaren nimi muutettiin Tamnasta Jejuksi 1100-luvulla. Kun Etelä-Korea vuosina 19101945 oli Japanin siirtomaa, saarta kutsuttiin nimellä Saishu. Jejusta tuli oma provinssinsa vuonna 1946.

Jejussa on kaksi kaupunkia: Jeju ja Seogwipo. Provinssin arvioitu asukasluku on 560 000 (2004) ja pinta-ala 1 845 neliökilometriä.

Tämä Korean tasavaltaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut