Isovilistäjä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isovilistäjä
Koiras alhaalla ja naaras ylhäällä
Koiras alhaalla ja naaras ylhäällä
Uhanalaisuusluokitus: Hävinnyt [1]
Hävinnyt
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Vilistäjät Acanthisittidae
Suku: Vilistäjät Xenicus
Laji: lyalli
Kaksiosainen nimi
Xenicus lyalli
(Rothschild, 1894 )
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Isovilistäjä Wikispeciesissä

 Commons-logo.svg Isovilistäjä Commonsissa

Isovilistäjä (Xenicus lyalli) on sukupuuttoon kuollut, varpuslintuihin kuulunut, maailman pienin tunnettu lentokyvytön lintu. Lintulajin nimenä on aikaisemmin ollut nykyisten nimistösääntojen vastainen nimi Stephensaarten kalliopeukaloinen. Ennen nykyistä nimeä se tunnettiin nimellä stephensaarenvilistäjä (Traversia insularis).

Sisällysluettelo

Koko ja ulkonäkö [muokkaa]

Lajin ulkonäkö tunnetaan vain kissan tappamien yksilöiden nahkoista.[2] Peukaloista muistuttavalla lajilla oli lyhyet, pyöreäpäiset siivet ja erittäin lyhyt[2] (17 mm) pyrstö. Koiraat olivat naaraita pienempiä. Siiven pituus 46-49 mm ja nokka 17 mm. Nilkan pituus 19–20 mm, keskivarvas 20–21 mm. Heimosta tunnetaan kaikkiaan 7 lajia, joista jopa 5 on kuollut sukupuuttoon. Mustarotta (Rattus rattus) ja polynesianrotta (Rattus exulans) ovat syypäinä useimpiin näistä sukupuutoista.

Levinneisyys [muokkaa]

Laji löydettiin eristäytyneenä Uuden-Seelannin Etelä- ja Pohjoissaaren väliseltä[2] pieneltä Stephen-saarelta, jonka pinta-ala on vain 2,6 km². Saaren majakanvartijalla nimeltään David Lyall oli kissa, jonka nimi oli "Tibbles". Tämä kissa kantoi useammissa erissä isännälleen linnun 17 viimeistä yksilöä.[3] Viimeinen yksilö kuoli vuonna 1894.[2] Fossiilisten löytöjen perusteella on voitu päätellä, että laji on aikaisemmin asuttanut myös Uuden-Seelannin pääsaarta. Tämä asettaisi kyseenalaiseksi tiedon sen endeemisyydestä juuri mainitulla saarella. Lintu on yksi niistä 33:sta lintulajista, joiden kotikissan tiedetään tappaneen sukupuuttoon.[4]

Elinympäristö [muokkaa]

Majakanvartija näki lajin elävänä hieman ennen sen lopullista katoamista ainoastaan kaksi kertaa, jolloin se pakeni kallionkolosta juosten ja vaikutti hyvin nopeasti liikkuvalta hiireltä.[2]

Ravinto [muokkaa]

Lajin arvellaan olleen hämäräaktiivinen hyönteissyöjä.

Lähteet [muokkaa]

  1. Xenicus lyalli IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
  2. a b c d e Järvinen, Olli; Miettinen, Kaarina: Sammuuko suuri suku? – Luonnon puolustamisen biologiaa, s. 94. Vantaa: Suomen luonnonsuojelun tuki Oy, 1987. ISBN 951-9381-20-1.
  3. http://www.terranature.org/wren.htm www.terranature.org
  4. Juha Valste, Suomen Luonto 9/2005